• Populismi ei ole fasismia, sanoo tutkija

    Tutkijan mielestä Donald Trumpin rinnastaminen Hitleriin on pielessä.
    Tutkijan mukaan Donald Trump ei ole fasisti, vaan hänellä on jonkinlainen opportunistinen suhtautuminen liberaaliin demokratiaan.
    Tutkijan mukaan Donald Trump ei ole fasisti, vaan hänellä on jonkinlainen opportunistinen suhtautuminen liberaaliin demokratiaan. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    25.11.201612:29
    STT

    Populististen oikeistovoimien nousu niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa ovat kirvoittaneet varoituksia paluusta 1930-luvulle ja fasismin aikoihin. Historioitsijoiden mukaan joistakin samankaltaisuuksista huolimatta aikakausien erot ovat kuitenkin huomattavia.

    Populismin globaalista noususta tuoreen kirjan kirjoittanut tohtori Benjamin Moffitt muistuttaa, ettei populismi ole fasismia. Populistiset liikkeet eivät suhtaudu vihamielisesti demokratiaan, joka on ehtinyt vakiintua natsi-Saksan päivistä jo liki vuosisadan ajan.

    Moffittin mielestä Donald Trumpin rinnastaminen Hitleriin on myös pielessä. Fasismi korostaa joukkoja yksilön kustannuksella, mutta Trump ei todellakaan ole individualismin vastustaja.

    "Trump ei ole fasisti, pikemminkin hänellä on jonkinlainen opportunistinen suhtautuminen liberaaliin demokratiaan", Tukholman yliopistossa työskentelevä Moffitt sanoo STT:lle.

    Maailman johtavana Hitler-asiantuntijana pidetyn Ian Kershaw'n mukaan eräät samankaltaisuudet historian ja nykypäivän välillä saavat kieltämättä "niskakarvat nousemaan pystyyn". Hänen mukaansa ilmeisten yhtäläisyyksien taustalla on kuitenkin merkittäviä eroja.

    "En usko, että olemme palamaassa 1930-luvun pimeisiin aikoihin. Katsokaa vaikka suhdetta sotilasmenojen ja hyvinvointimenojen välillä silloin ja nyt", hän perustelee AFP:lle.

    Artikkelin aiheet
    populismi
    fasismi
    Donald Trump
    Benjamin Moffitt
    poliittinen tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle