• Uudessa-Seelannissa harkitaan vaalien siirtämistä koronaviruksen toisen aallon vuoksi

    Vaalit on tarkoitus pitää ensi kuun puolivälissä.
    Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern varoittaa mahdollisesta vaalien siirtämisestä koronan takia. LEHTIKUVA/AFP
    Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern varoittaa mahdollisesta vaalien siirtämisestä koronan takia. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    12.8.202011:18
    STT

    Uuden-Seelannin tulevia parlamenttivaaleja voidaan joutua siirtämään koronaviruspandemian vuoksi, pääministeri Jacinda Ardern varoitti keskiviikkona. Maassa kerrottiin tiistaina ensimmäisestä uudesta, kotoperäisestä koronavirustartunnasta 102 päivään.

    Ardernin mukaan viranomaiset yrittivät keskiviikkona jäljittää kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet tekemisissä koronavirustartunnan saaneiden, Aucklandissa asuvien neljän ihmisen kanssa.

    Normaaliin elämään tottuneet Aucklandin asukkaat palasivat keskiviikkona karuun koronatodellisuuteen, kun kasvomaskeihin sonnustautuneet poliisit vahtivat pääväylien tiesulkuja ja ihmiset hamstrasivat ruokaa ja tarpeelliseksi kokemiaan tarvikkeita kaupoista.

    Vaalit on tarkoitus pitää ensi kuun puolivälissä.

    Kaikki maan hoitokodit on niin ikään eristetty, eikä vierailuja sallita.

    "Ymmärrän, että tämä on hyvin raskasta niille, joiden läheisiä on hoitokodeissa. Tämä on kuitenkin paras tapa suojella ja pitää huolta heistä", pääministeri vakuutti.

    Artikkelin aiheet
    Uusi-Seelanti
    vaalit
    koronavirus
    Jacinda Ardern
    Auckland
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria