
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei aio testamentata puolueensa ääniä kummallekaan presidentinvaalien kakkoskierroksen ehdokkaalle.
”Oma erinomainen ehdokkaamme keräsi hyvän äänisaaliin, mutta ei valitettavasti päässyt toiselle kierrokselle. Tässä tilanteessa keskusta ei puolueena ota kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta.”
”Luotamme siihen, että Ollia Rehniä äänestäneet osaavat kyllä itse harkita asian parhaaksi katsomallaan tavalla. Ei ehkä ole ihan ’tätä päivää’ puolueena pyrkiä ohjailemaan äänestäjiä tilanteessa, jossa puolueen oma ehdokas on karsiutunut jatkosta. Äänestämään rohkaisen jokaista suomalaista – se on tärkeää.”
Puheenjohtaja ei halua kieltää puolueensa näkyviä henkilöitä estää liittymästä Stubbin tai Haaviston kampanjoihin.
"Uskon, että monia keskustalaisia vaikuttajia Stubbin ja Haaviston kampanjan suunnalta lähestytään. Kukin harkitkoon miten haluaa toimia tuossa tilanteessa. Se on kansanvaltaa.”
Tulevan presidentin puoliso tulee olemaan maahanmuuttaja. Millä varmistetaan, että puoliso tuntee riittävästi Suomea ja sen kansaa?
"Uskon, että maahanmuuttajataustainenkin ihminen voi tuntea Suomen; kulttuurimme, tapamme ja vahvuutemme.”
Kaiken kaikkiaan Saarikko pitää tärkeänä, että tuleva presidentti ymmärtää maakuntien ja maaseudun näkökulmia.
"Kumpikaan toisen kierroksen ehdokkaista ei ole leimallisesti korostanut koko Suomen merkitystä tai nostanut huoltovarmuuden, kotimaisen ruuan ja energian kysymyksiä osana turvallisuutta vahvasti esiin. Olisi hyvä kuulla näistäkin ajatuksista heiltä. Uskon, että erityisesti moni Olli Rehnin äänestäjä pitää näitä kysymyksiä tärkeinä.”