• Lännen Tehtaat haluaa vaihtaa nimensä Apetitiksi

    Elintarvikeyhtiö Lännen Tehtaat Oyj:n hallitus esittää yhtiökokoukselle yhtiön nimen vaihtamista Apetit Oyj:ksi.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.2.201309:43
    MT toimitus

    Lännen Tehtaat on vaihtamassa nimensä Apetitiksi. Konsernin hallitus on päättänyt esittää nimenmuutosta yhtiökokoukselle, joka pidetään 26.3. Nimimuutos vaatii 2/3 enemmistön tuen.

    ”Haluamme vahvistaa konsernin tunnettuutta eri sidosryhmien keskuudessa ja ottaa käyttöön konsernille kuluttajien jo hyvin tuntema nimi, Apetit”, sanoo toimitusjohtaja Matti Karppinen yhtiön tiedotteessa.

    Uudella nimellä halutaan viestiä markkinoille, että yhtiö on nykyaikainen, kotimainen ruokaratkaisujen toimittaja, jonka tuotteet ovat herkullisen makuisia, terveellisiä ja vastuullisesti tuotettuja.

    Kun yhtiön nimi ja tunnetuin tuotebrändi ovat samat, ne tukevat toisiaan ja voimistavat tunnettuuden ja myönteisen mielikuvan syntymistä, Karppinen perustelee.

    Lännen Tehtaat aloitti toimintansa vuonna 1950 nimellä Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy ainoana tuotteenaan sokeri.

    Toiminnan laajetessa nimi vaihdettiin vuonna 1973 Lännen Tehtaat Oy:ksi, jolloin konsernilla oli sokerin lisäksi muun muassa konepajatoimintaa sekä pakaste- ja säilyketehdas.

    Artikkelin aiheet
    lännen tehtaat
    Apetit
    nimenvaihdos
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria