• Carunan ostaja kehuu sähköverkon kannattavuutta Suomessa – vanha omistaja vaatii valtiolta yhä hyvitystä

    Helsingin Sanomien tietojen mukaan Carunan omistajat hakevat Suomen valtiolta jopa yli kahden miljardin euron korvauksia Energiaviraston sääntelypäätöksistä. Myös työeläkeyhtiö Elo on välillisesti mukana kanteessa.
    Tilaajalle
    Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä sähköverkon kunnossapidosta, sähköverkon rakentamisesta, kehittämisestä, vikapäivystyksestä ja sähkönkulutuksen mittauksesta.
    Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä sähköverkon kunnossapidosta, sähköverkon rakentamisesta, kehittämisestä, vikapäivystyksestä ja sähkönkulutuksen mittauksesta. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Talous
    23.7.202608:49
    Aida Salminen & Hermanni Härkönen

    Espanjalainen Iberdrola kertoi tiistaina illalla ostavansa Suomen suurimman kantaverkkoyhtiö Carunan.

    Caruna palvelee noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Yhtiö toimii kahdella erillisellä jakelualueella. Kauppahinta on kokonaisuudessaan 5 miljardia euroa, sisältäen Carunan aiemmat velat.

    Kauppa odottaa vielä viranomaisten hyväksyntää.

    Iberdrola kehuu tiedotteessaan Suomen olemassa olevaa sääntelyä, joka tarjoaa sen mukaan noin kahdeksan prosentin tuoton omalle pääomalle.

    ”Yhtiön odotetaan kasvattavan tulostaan ​​ja varallisuuspohjaansa noin 7 prosenttia vuosittain”, tiedotteessa sanotaan.

    Energiaviraston verkkosivujen mukaan tänä vuonna sähkön jakeluverkkotoiminnan ja suurjännitteisen jakeluverkkotoiminnan kohtuullisena WACC-tuottoasteena pidetään 6,87 prosenttia.

    Jakeluverkkoyhtiön sallittu tuotto määräytyy Energiaviraston sääntelymallissa verkko-omaisuuden arvon ja pääomarakenteen perusteella. Tämän vuoksi tuloksen kasvattaminen edellyttää käytännössä investointeja jakeluverkkoon.

    Iberdrola kertookin investoivansa vuosittain 200–300 miljoonaa euroa verkkoon.

    Kokonaisuudessaan Iberdrola hankkii 80 prosenttia yhtiön osakekannasta 2 miljardin euron hintaan yhdysvaltalaiselta sijoitusyhtiö KKR:ltä ja kanadalaiselta opettajien eläkerahastolta. Samalla työeläkeyhtiöt Elo ja AMF säilyttävät 7,5 ja 12 prosentin omistuksensa.

    ”Ala on tiukasti säänneltyä, joten hirveän suuria muutoksia ei ole odotettavissa.”

    Carunan pian entiset omistajat eivät ole olleet sijoitukseensa yhtä tyytyväisiä.

    Helsingin Sanomat kertoi pari vuotta sitten Carunan omistajien hakevan jopa yli kahden miljardin euron korvauksia Suomen valtiolta.

    Kiista liittyi Energiaviraston vuonna 2019 päivittämää laskelmaa, jonka perusteella se säätelee sähkönjakeluyhtiöiden tuottoja. Muutoksella Energiavirasto pyrki hillitsemään sijoittajien tuottoja ja siten myös sähkön siirtohintojen nousua.

    Carunan omistajat ovat vieneet asian välimiesmenettelyyn Washingtonissa.

    Osamistaja Elon osakesijoitusjohtaja Jukka Vähäpesola kertoo, että välimiesmenettely etenee parhaillaan. Kohta entiset omistajat aikovat jatkaa kanteen edistämistä.

    Elo on vain välillisesti mukana asiassa.

    ”Carunan omistusrakenne on sellainen, että se emoyhtiö, josta Elo omistaa osan, joka taas omistaa Carunan, on hollantilainen yhtiö. Koska tämä hollantilainen emoyhtiö on yhtenä kantajana siinä välimiesoikeudessa, niin me ollaan ikään kuin välillisesti siellä mukana”, Vähäpesola kertoo.

    Hän arvioi, että käsittely voi viedä muutaman vuoden.

    Carunan omistajarakenteessa on käynnissä suuri muutos, kun KKR ja Ontario Teachers’ Pension Plan (OTPP) luopuu omistuksistaan. Kaupan toteuduttua espanjalaisesta Iberdrolasta tulee Carunan enemmistöomistaja.

    ”Ala on tiukasti säänneltyä, joten hirveän suuria muutoksia ei ole odotettavissa. Pieniä muutoksia sen sijaan saattaa tulla, enkä näe sitä huonona asiana.”

    ”Pidämme tärkeänä, että Carunan kaltaisessa kriittisen infrastruktuurin yhtiössä on edelleen mukana suomalainen omistaja.”

    Elolla olisi ollut mahdollisuus myydä osuutensa, mutta se ei niin tehnyt.

    ”Tarjottu hinta ei mielestämme ollut tässä tilanteessa riittävä. Näemme yhtiön myös hyvänä sijoituksena ja Suomen kannalta tärkeänä, sillä yhteiskunnan sähköistyessä verkkoyhtiöillä on keskeinen rooli sähkön siirrossa. Sähkönkulutus kasvaa jatkuvasti, ja toivomme sääntelyn tukevan myös jatkossa verkkoihin tehtäviä investointeja ja helpottavan niiden toteuttamista.”

    ”Pidämme lisäksi tärkeänä, että Carunan kaltaisessa kriittisen infrastruktuurin yhtiössä on edelleen mukana suomalainen omistaja, vaikka omistusosuus onkin pieni”, Vähäpesola lisää.

    Lisää aiheesta
    • Caruna vaihtaa omistajaa.

      Talous | Caruna myydään Espanjaan: ”Tietotaitoa ja osaamista liikkuu nyt molempiin suuntiin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Caruna
    Iberdrola
    sähköverkko
    Energiavirasto
    sijoittaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle