
Yhä useampi peruskoulun oppilas sai viime vuonna tukea oppimiseensa, kertoo Tilastokeskus.
Ainakin joka kolmas peruskoululainen sai jonkinlaista oppimisen tukea viime vuonna päättyneenä lukuvuonna. Enemmistö tukea saavista oppilaista oli poikia.
Suhteellisesti eniten tukea saavia oli Kymenlaaksossa. Kaikkein pienimpiä osuudet olivat Lapissa ja Ahvenanmaalla.
Tehostettua tukea saaneiden oppilaiden osuudet kasvoivat edelleen kaikissa Suomen maakunnissa. Tehostettua tai erityistä tukea saavien osuus on noussut yli kymmenen prosenttiyksikköä kymmenen vuoden aikana.