• Hyvästi aurinkoinen sää – sadetta luvassa loppuviikolla

    Alkuun sää jatkuu poutaisena ja melko aurinkoisena, pilvisyys on paikoin vaihtelevaa. Loppuviikolla korkeapainevoittoinen sää antaa tilaa matalapaineille sateineen. Taivaalta tulee vettä, räntää ja lunta.
    Ensimmäinen matalapaine tulee torstaina; pohjoisessa sataa lunta, etelämpänä räntää ja vettä.
    Ensimmäinen matalapaine tulee torstaina; pohjoisessa sataa lunta, etelämpänä räntää ja vettä.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    12.3.202407:14
    Laura Tuomola & Janika Takala

    Pitkään jatkunut korkeapainevoittoinen ja poutainen sää muuttuu loppuviikosta, kun matalapaineet sateineen saapuvat Suomeen. Ensimmäinen matalapaine tulee jo torstaina; pohjoisessa sataa lunta, etelämpänä räntää ja vettä.

    Lunta sataa maan pohjoisosassa yleisesti yli 5 senttimetriä, paikoin Lounais-Lapissa enemmänkin. Pohjois-Lapissa lumisateet jäävät vähäisemmiksi. Lumisateet myös huonontavat ajokeliä pohjoisessa ja osin maan keskiosassa. Etelässä sateet tulevat vetenä, maan keskiosassa osin räntänä. Vedeksi muutettuna sadetta kertyy maan etelä- ja keskiosassa 2–5 millimetriä.

    Ennen torstaita sää on kuitenkin poutaista ja monin paikoin aurinkoista, etenkin tiistaina. Pohjoisessa pilvisyys on runsaampaa. Keskiviikkoyöstä alkaen pilvisyys lisääntyy koko maassa.

    Lämpötiloissa on suurta vuorokausivaihtelua, mikä on tyypillistä kevätaikaan. Päivisin lämpötila on pääasiassa +2 ja +5 asteen välillä, paikoin maan etelä- ja keskiosassa auringon lämmittäessä voi olla pari astetta lämpimämpääkin. Pohjoisessa on hieman viileämpää, pikkupakkasta. Sen sijaan öisin lämpötila putoaa pakkasen puolelle koko maassa, paikoin voi mennä jopa 15 pakkasastettakin rikki. Yleisesti yöllä lämpötila on -2 ja -10 asteen välillä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    sade
    kevät
    lumi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita