• Noin 1,76 miljoonaa suomalaista saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen – uusia koronatartuntoja raportoitu 269

    Toisen annoksen on saanut lähes 178 000 ihmistä.
    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 31,6 prosenttia.
    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 31,6 prosenttia. Kuva: LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Uutiset
    5.5.202115:58
    STT

    Noin 1,76 miljoonaa suomalaista on saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Määrä on kasvanut eilisestä yli 41 000:lla.

    Toisen annoksen on saanut lähes 178 000 ihmistä.

    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 31,6 prosenttia ja toisen annoksen osalta 3,2 prosenttia.

    Uusia koronavirustartuntoja on raportoitu keskiviikkona 269.

    Yhteensä Suomessa on todettu 87 798 koronavirustartuntaa pandemian alusta lähtien. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku 100 000:ta asukasta kohti koko maassa on nyt 53,8. Korkein ilmaantuvuusluku on Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella, jossa ilmaantuvuusluku on 95,9. Toiseksi korkein ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, 87,2.

    THL kertoi tänään myös, että Suomessa on raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Sairaalahoidossa on 130 ihmistä, joista 24 teho-osastolla.

    Uutista täydennetty 5.5. klo 14:18 tiedoitta tartuntojen kokonaismäärästä ja kuolleiden määrästä.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    koronavirustartunta
    THL
    Suomi
    pandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle