• Raportti: Suurin osa Euroopan vesistöistä voi huonosti – Suomessa tilanne on pahin rannikkoalueilla

    Ympäristöhallinnon ylläpitämästä Vesikartasta voi tarkastaa oman koti- tai mökkiseudun vesistöjen kunnon.
    WWF:n mukaan Suomessa tilanne on huolestuttava erityisesti rannikkoalueilla.
    WWF:n mukaan Suomessa tilanne on huolestuttava erityisesti rannikkoalueilla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    3.7.201810:41
    Juhana Simula

    Ainoastaan 40 prosenttia Euroopan kartoitetuista pintavesistä on hyvässä kunnossa, paljastaa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaisema raportti.

    Siinä on mukana yli 130 000 EU:n alueella sijaitsevaa vesistöä, kuten jokia, järviä, kosteikkoja ja rannikkovesiä.

    Raportissa on myös kartoitettu tekijöitä, jotka erityisesti heikentävät vesien ekologista tilaa. Näitä ovat muun muassa maatalous, vesivoimatuotanto ja haitalliset kemikaalit.

    WWF:n mukaan ihmisen toiminta on heikentänyt vesien ekologista tilaa koko Euroopan Unionin alueella. Erityisen huonolta tilanne näyttää useissa Keski-Euroopan maissa, kuten Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa.

    Suomessa rannikkoalueet jokineen erottuvat kielteisesti muusta maasta.

    ”Syyt rannikkoalueidemme vesien kehnoon tilaan vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi Pohjanmaalla vesien tilaan vaikuttavat luontaisetkin tekijät, kuten happamat sulfaattimaat. Ihmisen toiminta on kuitenkin suurin vesien laatua heikentävä tekijä, ja rannikon jokien ja merialueiden heikompi tila aiheutuu pääosin liiallisesta maatalouden kuormituksesta”, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

    ”Vesien tilasta ei kerro vain se, voiko vettä juoda tai onko se uimakelpoista. Tavoitteena tulee olla myös se, että esimerkiksi joki virtaa vapaana ja vesieliöstö voi hyvin.”

    EU-maat allekirjoittivat 18 vuotta sitten vesipuitedirektiivin, jonka mukaan maat sitoutuivat siihen, että kaikkien alueen vesistöjen ekologinen tila on hyvä vuoteen 2015 tai viimeistään vuoteen 2027 mennessä.

    Nyt jäsenvaltiot haluavat keskustelua tavoiteaikataulujen siirtämisestä edelleen.

    ”WWF on pettynyt siihen, miten vähäistä jäsenmaiden kunnianhimo vesiensuojeluun on”, toteaa Jyrkänkallio-Mikkola tiedotteessa.

    Vesipuitedirektiivi on parhaillaan aikataulun mukaisessa uudelleenarvioinnissa EU:ssa.

    Linkki Euroopan ympäristökeskuksen raporttiin.

    Artikkelin aiheet
    vesistöt
    ympäristönsuojelu
    EEA
    WWF
    rannikkoalueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria