• Kuluttajat ja tuottajat etsivät toisiaan

    Uutiset
    27.8.201216:00
    MT toimitus

    LEHTIKATSAUS

    Elintarvikemarkkinat jakautuvat yhä selvemmin kahtia, kirjoittaa Karjalainen.

    ”Kaikki viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että lähi- ja luomuruuan suosio on jatkuvassa nousussa. Myös kauppa on tämän huomannut, ja luomuruoka saa yhä parempaa hyllytilaa myös tavallisissa marketeissa. Tässä Suomi onkin tullut jälkijunassa moneen muuhun maahan verrattuna.

    Lähiruokaa tuottavat yritykset ovat useimmiten pieniä ja ne sijaitsevat hajallaan. Ikuisuuskysymys onkin, kuinka ne saavat tuotteensa kuluttajien ulottuville.

    Suomessa myytävästä ruuasta on ulkomaista alkuperää neljännes. Siinä ei sinänsä ole moitittavaa, viedäänhän suomalaisiakin elintarvikkeita ulkomaille.

    Kuluttajalla pitää kuitenkin olla mahdollisuus selkeästi todeta, missä ruoka on kasvanut ja valmistettu. ”

    ”Savon Sanomat on huolestunut vaalipiirijaon muuttumisesta.

    ”Etelä-Savon vaalipiirin liittämistä Kymen vaalipiiriin vastustavat kaikki paikalliset toimijat. Tukea typerälle hankkeelle tulee vain hallituspuolueilta, jotka tekivät asiasta poliittisen sopimuksen vihreiden vaatimuksesta.

    Hallituspuolueiden oikeusministeriölle antamissa lausunnoissa pääpaino on sillä, että uudistus parantaa vaalien suhteellisuutta. Näin onkin.

    Se ei kuitenkaan riitä. Vaalipiirijaossa kyse ei ole pelkästä matematiikasta, vaan myös siitä, että yksittäiset vaalipiirit muodostavat myös luontevia edunvalvonta-alueita. Sellainen olisi Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireistä muodostettava Itä-Suomen vaalipiiri.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    luomuruoka
    elintarvikemarkkinat
    Suomi
    vaalipiirijako
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria