• WHO suosittaa vähentämään sokerin käyttöä

    Uutiset
    9.3.201515:00
    STT

    Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa ihmisiä vähentämään sokerin käyttöä.

    Järjestö piti ennallaan suosituksensa, jonka mukaan lisätyn sokerin osuus ei saisi olla yli kymmentä prosenttia päivittäisestä energiansaannista. Järjestö kuitenkin suosittelee maita pudottamaan määrän viiteen prosenttiin.

    Suomalaiset saavat ravintonsa kokonaisenergiasta keskimäärin noin kymmenen prosenttia sokereista. Se on suomalaisten ravitsemussuositusten mukaista, arvioi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.

    ”Joidenkin mielestä sokeri on suurin terveysongelma maailmassa ja Suomessakin, mutta olen eri mieltä. Esimerkiksi suolansaannin vähentämiseksi on enemmän työtä.”

    Fogelholmin mukaan suomalaisia ravintosuosituksia ei sokerin osalta tarvitse muuttaa. Ainoastaan karieksen takia viisi prosenttia voisi olla hyvä taso.

    Suomalaisten sokerinkäyttö on pysynyt suunnilleen samalla tasolla 1960-luvulta asti. Silloin suomalaiset lisäsivät itse enemmän sokeria ruokaan kuin nykyään. Tilalle on tullut esimerkiksi jogurttiin, juomiin ja karkkeihin teollisesti lisätty sokeri.

    ”Jos suomalaisten keskiarvo saataisiin kahdeksaan prosenttiin päivittäisestä energiansaannista, silloin yli kymmenen prosenttia sokeria käyttävien osuus laskisi selvästi”, Fogelholm arvioi.

    WHO:n ohjeistus ei koske tuoreissa hedelmissä, vihanneksissa tai maidossa olevia sokereita, sillä niiden haitoista ei ole näyttöä. Sen sijaan järjestö kehottaa välttämään etenkin teolliseen ruokaan lisättyä piilosokeria.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    WHO
    sokeri
    ravitsemussuositukset
    terveys
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria