• ”Verokertymäheikkeni”

    Uutiset
    18.2.201315:00
    MT toimitus

    Kirkkonummi vetää hyvätuloisia lapsiperheitä ja hyötyy kermankuorijana pääkaupungin läheisyydestä. Siellä ei kai voi mennä huonosti?

    ”Verotulot ovat kehittyneet heikosti, kertymä ei ole viime vuosina kasvanut”, sanoo talousjohtaja Leena Pieniniemi.

    Lisäksi Kirkkonummi kuuluu kaupunkeihin, joissa ramppaa nyt metropoliselvittäjiä: Helsingin kehyskuntia painostetaan liitoksiin tai niiltä viedään varsinkin kaavoitusvaltaa.

    Kirkkonummi on valinnut itsenäisenä pysymisen linjan, kunnes valtiovalta muuta määrää. Jos määrää, selvityssuuntana on joko Espoo tai Siuntio ja Inkoo.

    Kaupungin ongelmana on hajanaisuus: kuntakeskuksen lisäksi on monta taajamaa, joissa pyörivät monipuoliset palvelut.

    Tuore valtionosuusesitys on niin epäselvä, ettei talousjohtaja ole päässyt laskemaan sen vaikutuksia.

    Hän kuitenkin kannattaa tasauksen muuttamista niin, ettei Kirkkonummen tarvitsisi maksaa enää niin paljon muille.

    ”Maksamme 15 miljoonaa euroa, mikä vastaa normaaleja vuosi-investointeja.”

    Vireyttä talouteen odotetaan uusilta asuinalueilta ja moottoritieltä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kirkkonummen taloudellinen tilanne
    kuntatalous
    valtionosuusjärjestelmä
    pääkaupunkiseudun kehyskunnat
    verotulot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle