• NAISTEN PANKKI

    Uutiset
    19.9.201416:00
    MT toimitus

    Naisten Pankin lahjoitusvarat ylittivät viikonlopun

    kävelytapahtuman ansiosta

    7 miljoonaa euroa.

    Pankin perusti 14

    suomalaisnaista liike-elämän, järjestöjen ja median keskeisiltä paikoilta vuonna 2007.

    Toimintaa on 35 paikkakunnalla ja mukana on

    yli 3 000 vapaaehtoista.

    Kuukausilahjoittajia eli

    bisnesenkeleitä on 3 045, heistä osa toimii myös

    paikallisina aktiiveina.

    Osakkaaksi pääsee myös maksamalla 750 euron

    osuuden. Osakkaita on 1 430.

    Facebookissa voi seurata

    Naisten Pankkia ja paikallisryhmiä. Ryhmät tiedottavat myös sähköpostilistoin.

    Internetosoite

    www.naistenpankki.fi.

    Pienlainoilla tuetaan

    kehitysmaiden naisten

    yrittäjyyttä ja osuuskuntia

    kyläpankkien kautta.

    Naisille tarjotaan hankkeissa

    lainoituksen lisäksi ammatti- ja yrittäjyyskoulutusta.

    Toiminta keskittyy

    maaseudun kyliin ja pieniin kaupunkeihin.

    Naisten Pankilla on

    toimintaa 12 maassa.

    Hankkeissa on ollut mukana lähes 16 000 naista.

    Perheenjäsenet mukaan

    lukien lainoituksen arvioidaan vaikuttaneen yli 60 000

    ihmisen elämään.

    Kirkon Ulkomaanapu,

    joka on Ulkoministeriön

    kumppanuusjärjestö,

    hallinnoi hankkeita.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Naisten Pankki
    naisten yrittäjyys
    kehitysmaat
    pienlaina
    Kirkon Ulkomaanapu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle