• Politiikan tutkija: Pääministerin puhe poikkeuksellinen

    Vastaavaa ei ole ollut vuosikymmeniin.
    Uutiset
    16.9.201511:13
    STT

    Politiikan tutkija Erkka Railo pitää pääministerin puhetta kansalaisille todella poikkeuksellisena. Hänen mukaansa sellaista ei ole tapahtunut vuosikymmeniin, että pääministeri puhuu suoraan kansalle.

    "Poikkeuksellinen aika vaatii poikkeukselliset keinot", Railo sanoo.

    Tutkija arvelee, että pääministeri haluaa näin saada suomalaiset myötämielisiksi edessä oleville kiristyksille.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää tänä iltana puheen suoraan suomalaisille Ylellä Radio Suomessa ja televisiossa TV1:llä kello 21.05.

    Pääministeri puhuu Suomen talouden tilasta ja välttämättömistä uudistuksista vaikeiden rakenneongelmien korjaamiseksi, kerrotaan valtioneuvoston kansliasta.

    Palkansaajajärjestöt järjestävät perjantaina mielenosoituksen ja lakkoja hallituksen toimia vastaan.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo Twitterissä, että Sipilä voisi pitää puheensa kansakunnan tilasta eduskunnassa pääministerin ilmoituksena, jolloin puheesta päästäisiin myös keskustelemaan.

    Artikkelin aiheet
    pääministerin puhe
    Juha Sipilä
    Suomen talous
    politiikan tutkija
    mielenosoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle