• Suomessa elää kymmeniätuhansia koiria, jotka viettävät uuttavuotta pelosta sekaisin

    Noin 30 prosenttia suomalaista lemmikkikoirista kärsii ääniarkuudesta. Eli reilusti yli 200 000 Suomen noin 800 000 lemmikkikoirasta.
    Milja Havaksen koirat Haiku (edessä) ja Kaitsu. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Milja Havaksen koirat Haiku (edessä) ja Kaitsu. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Lemmikit
    29.12.202411:30
    STT–

    ”Uusivuosi ei ole meidän perheessä mikään ykkösjuhla”, toteaa koiranomistaja Milja Havas.

    Kuten Havakselle, usealle muullekin koiranomistajalle vuodenvaihde tarkoittaa sitä, ettei kotoa poistuta iltakuuden ja puolenyön välillä.

    ”En välttämättä itse edes kuule vielä siinä vaiheessa, kun se paukutus on alkanut, koska koirilla on niin paljon paremmat aistit”, Havas kertoo.

    Havaksella on kaksi koiraa, joista toinen, Haiku, pelkää kuollakseen raketteja ja paukahduksia.

    Havas antaa nykyisin Haikulle koirille tarkoitettua rauhoittavaa lääkettä, joka on helpottanut sen oloa uutenavuotena.

    Aiemmin Haiku saattoi olla uutenavuotena täysin poissa tolaltaan, läähättää ja täristä jähmettyneenä sängyn alla.

    ”Koira oli ahdistavassa tilassa monta päivää. Sitä oli vaikea katsoa.”

    Havas antaa koiralleen ikeniin laitettavaa geelimäistä lääkettä illalla vähän ennen virallista lupaa paukutella. Havaksen mukaan lääkkeen saamisen jälkeen koira muuttuu flegmaattisemmaksi eikä reagoi ärsykkeisiin yhtä vahvasti kuin normaalisti.

    ”Siltä menee ikään kuin pahin terä pois. Koira ole aivan tiloissa tai vetäydy jonnekin.”

    Havas toivoo, että uuttavuotta voisi viettää muullakin tapaa kuin raketteja paukuttelemalla, mikä on monille eläimille ahdistava kokemus.

    ”Kaikkein parhaiten [koiraa] voi tukea sillä omalla reippaalla käytöksellään. Ettei mene mukaan eläimen pelkoon, neuvoo eläinlääkäri Nina Mahlanen eläinlääkäriasema Haumausta. Hän on perehtynyt työssään koirien ja kissojen käytöshäiriöihin.

    Mahlasen mukaan koiralle kannattaa osoittaa kodissa mahdollisimman hiljainen ja hämärä piilopaikka. Koiraa ei myöskään pidä koskaan jättää yksin.

    Mahlasen oma koira pelkäsi aikoinaan kaikenlaista kovaa pauketta ja ääntä.

    ”Siihen maailman aikaan koirille annettiin ihmisille tarkoitettuja rauhoittavia lääkkeitä. Niissä on se ongelma, ettei niistä tiedetä, kuinka paljon ne oikeasti poistavat pelon tunnetta, vai poistavatko ne vain kyvyn osoittaa pelkoa.”

    Nykyään koirille on saatavilla kahta kotimaisen kehitystyön tuloksena syntynyttä lääkevalmistetta, joita saa lääkärin reseptillä apteekista. Mahlasen mukaan samankaltaista lääkettä ei ole saatavilla kissoille tai hevosille, vaikka ne pelkäävät siinä missä koiratkin.

    Mahlasen mukaan lääke toimii hyvänä lisänä ahdistuksen hoidossa ja auttaa suurinta osaa koirista.

    Toiset koirat voivat saada apua myös painepaidasta tai koirille tarkoitetuista täydennysrehuista, joilla voi olla tyynnyttävä vaikutus.

    ”Ja sitten kaiken A ja O on se, miten eläin nuorena totutetaan ääniin. Sitä ei saa viedä mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa se altistuu yhtäkkisille koville äänille, kuten ilotulitteille.”

    Mahlasen johtamalla eläinlääkäriklinikalla Helsingin Töölössä koirien äänipelon hoitoon tarkoitettujen lääkevalmisteiden määräämisessä ei ole havaittu merkittävää nousua uudenvuoden aikaan. Toisin kuin hänen edellisellä klinikallaan Vantaalla, missä reseptejä kirjoitettiin paljon.

    ”Ehkä nämä koirat ovat tottuneempia koviin ääniin eläessään ydinkeskustassa.”

    Mahlasen mukaan koiran ääniarkuus tulee esiin koiran altistuessa koville äänille, joten sillä, miten tämä tapahtuu, on suuri merkitys koiran myöhemmälle elämälle.

    Kun pelon siemen on kylvetty, ikävä kokemus saattaa laajeta nopeasti muihin ääniin ja myös ilmiöihin, jotka tapahtuvat äänen kanssa samanaikaisesti. Lopulta pelottavalta kuulostava ääni voi olla kaukana alkuperäisestä.

    ”Eli vaikka kun poltat havupuuta takassa, niin koira saattaa reagoida siihen naksahdukseen, mikä tulee puista. Tai mikroaaltouunin piippaukseen”, hän selittää.

    Mahlasen mukaan koirilla on myös geneettisiä eroja, joiden vuoksi jotkut yksilöt ovat herkempiä äänille ja muiden pelkojen kehittymiselle kuin toiset.

    Eläinten käyttäytymistä tutkineen Helsingin yliopiston apulaisprofessori Katriina Tiiran aineiston mukaan noin 30 prosenttia suomalaista lemmikkikoirista kärsii ääniarkuudesta. Eli reilusti yli 200 000 Suomen noin 800 000 lemmikkikoirasta.

    Mahlanen muistuttaa, että läheskään kaikille koirille ei haeta apua tai määrätä lääkkeitä.

    Korjattu uutista klo 12:02: Nina Mahlanen on perehtynyt työssään koirien ja kissojen käytöshäiriöihin, ei kehityshäiriöihin

    Lisää aiheesta
    • Kuvan loukkaantunut uuhi kulkee kolmella jalalla. Tämä joudutaan siirtämään monen muun ohella sisäruokintaan, jotta vammoilla olisi mahdollisuus parantua.

      Eläimet ja kasvit | 160 uuhen lauma vauhkoontui lauantaiyönä ilotulitusnäytöksestä, josta ei oltu ilmoitettu lammastilalle — useita eläimiä loukkaantui

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria