• Alkuviikko voi tuoda tuulivahinkoja ja tulvia, loppuviikolle odotetaan lämpöä

    Maanantain reippaat sateet voivat nostaa jokien vedenkorkeuksia monin paikoin.
    Matalapaine voimistaa tuulia maanantai-iltapäivään asti. Myrskylukemia on odotettavissa lounaisille merialueille ja Pohjanlahdelle. Suomenlahdelle on luvassa kovaa tuulta.
    Matalapaine voimistaa tuulia maanantai-iltapäivään asti. Myrskylukemia on odotettavissa lounaisille merialueille ja Pohjanlahdelle. Suomenlahdelle on luvassa kovaa tuulta. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset
    2.11.202008:46
    STT

    Alkuviikko alkaa tuulisessa säässä, mutta loppuviikolle ennustetaan vuodenaikaan nähden leutoa säätä.

    Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Pohjois-Atlantilta lähestyvä matalapaine voimistaa tuulia maanantai-iltapäivään asti. Myrskylukemia on odotettavissa lounaisille merialueille ja Pohjanlahdelle. Samoin Suomenlahdelle on luvassa kovaa tuulta.

    "Myös maa-alueilla on navakkaa ja puuskaista tuulta. Puuskat voivat aiheuttaa yksittäisiä tuulivahinkoja melkeinpä koko maassa", kertoo päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta.

    Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen suurimpaan osaan maata. Vain pohjoisin Suomi jää varoituksen ulkopuolelle.

    Tuulten odotetaan heikkenevän maanantain ja tiistain välisen yön aikana, minkä jälkeen sääkin alkaa poutaantua.

    Matalapaineen yhteydessä on odotettavissa myös reippaita sateita. Lumi- tai räntäsateita saattaa näillä näkymin tulla maanantai-iltana Pohjois-Lappiin. Muualla sade tulee vetenä.

    Alkuviikolla lämpötilojen ennustetaan olevan korkeimmillaan vielä noin 10 asteen paikkeilla. Loppuviikolla saattaa mittari nousta jopa 14 asteeseen, jos tuulet pääsevät kääntymään mallien mukaisesti ja tuomaan kuivaa ilmaa Suomen länsiosaan.

    "Ensi perjantai näyttää tältä hetkellä lämpimimmältä päivältä. Onhan siihen vielä aikaa", Viljamaa jatkaa ja muistuttaa sään pidemmälle ennustamisen epävarmuudesta.

    Tulvavesi voi uhata asuinrakennuksia

    Maanantaille ennustetut sateet nostavat jokien vedenkorkeudet monin paikoin tulvakorkeuksiin, arvioi Suomen ympäristökeskus (Syke).

    Suurimpia sateita odotetaan Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien alueelle. Syken mukaan vesi voi katkaista teitä ja uhata jopa asuinrakennuksia esimerkiksi Lapväärtin-, Teuvan-, Närpiön- ja Maalahdenjoella sekä Kauhajoella.

    Lisäksi Etelä-Suomen ja Perämeren rannikkoalueiden vesistöissä jokien vedenkorkeudet voivat nousta tulvimaan. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Perniönjoella ja Uudenmaan Lepsämänjoella veden ennustetaan nousevan alavimmille pelloille.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    tulvat
    tuulivahingot
    Ilmatieteen laitos
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle