• Hallitusohjelman talous nousee tai kaatuu työllisyyden mukana – tarvitaan 60 000 uutta työpaikkaa ja 75 prosentin työllisyys

    Ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta syntyi "maailman kunnianhimoisin hallitusohjelma".
    Puoluejohtajat saapuivat Oodi-kirjastoon kertomaan hallitusohjelmasta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Puoluejohtajat saapuivat Oodi-kirjastoon kertomaan hallitusohjelmasta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    3.6.201913:11
    STT & Aimo Vainio

    Kautensa aloittavan uuden hallituksen tavoitteena on julkisen talouden tasapaino vuonna 2023. Se ei onnistu ilman työllisyystavoitteen toteutumista, hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd.) myöntää.

    Talouden tasapaino vaatii 60 000 uutta työllistä vuoteen 2023 mennessä. Työllisyystavoite on 75 prosentin 15–64-vuotiaiden ikäryhmässä vuoteen 2023 mennessä.

    "Työllisyys on talouspolitiikan perusteiden keskeinen elementti. Kolmikantainen valmistelu käynnistetään", Rinne sanoi hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa tänään Helsingissä.

    Nyt työllisyys on noin 72 prosenttia, mitä pidettiin vaikeana saavutuksena edelliseltä Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta. Myös hän myöntää kaiken riippuvan työllisyyskehityksestä.

    "Kaksi miljardia euroa tulopuolella on kiinni työllisyyden kasvussa. Valmistelu on tulosvastuullinen kolmikanta", Sipilä sanoi.

    Hallitusohjelmassa kestävän talouden kivijalkana on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä talouskasvu, Rinne sanoi.

    Valtion kertaluonteisiin menoihin varataan 3 miljardia euroa. Valtion suoria yhtiöomistuksia voidaan myydä 2,5 miljardin edestä, muuta valtion omaisuutta 0,5 miljardin euron edestä.

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi, että hallituksen onnistumista mitataan sillä, miten työllisyystavoite toteutuu.

    Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puolestaan arvioi, että ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tämä hallitusohjelma on ehkä maailman kunnianhimoisin.

    Hallitus varautuu poikkeukselliseen suhdannetilanteeseen mekanismilla, joka mahdollistaa miljardin euron elvytyksen kehyksen estämättä. Mekanismi on tarkoitettu vuosille 2020–2022, ja varoja voidaan käyttää kertaluontoisiin menoihin korkeintaan 500 miljoonaa euroa vuodessa.

    Mekanismi voidaan ottaa käyttöön, jos maailmantalous tai etenkin euroalue joutuu vakavaan suhdannetaantumaan, joka ajaa Suomen talouden samaan tilaan.

    Poikkeusolojen mekanismiksi kutsuttua elvytystä voitaisiin käyttää myös, jos Suomen talous ajautuisi suhdannetaantumaan hallituksen toimista riippumattomien häiriöiden vuoksi.

    Poikkeusolojen määritelmän täyttymisestä päätöksen tekee talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka suosittaa elvytyksen käyttöönottoa valtioneuvostolle.

    Juttua päivitetty 12.14. Lisätty Antti Rinteen ja Juha Sipilän kommentit. Otsikkoa muutettu.

    Lue lisää

    Ministerisalkkujen jako puolueittain julki: maa- ja metsätalouministeri keskustasta, ympäristöministeri vihreistä

    Maatalous saamassa lisärahaa 418 miljoonaa euroa

    Hallitus lähtee ilmastotalkoisiin, tavoitteena hiilineutraali Suomi

    Artikkelin aiheet
    hallitusohjelma
    työllisyys
    talouspolitiikka
    ilmastonmuutos
    Antti Rinne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria