• Inflaatio laantuu Suomessa ja euroalueella ja tyrkkii EKP:tä kohti koronlaskua

    Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ero Tilastokeskuksen julkaisemiin varsinaisiin inflaatiolukuihin eli kuluttajahintaindeksiin on se, ettei siinä ole mukana esimerkiksi omistusasumista, lainojen korkoja tai rahapelejä.
    Euroalueen inflaatio hidastuu.
    Euroalueen inflaatio hidastuu.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Talous
    3.4.202414:06
    STT

    Inflaatio laantuu sekä Suomessa että koko euroalueella. Keskiviikkona julkaistut ennakkotiedot kertovat, että hintojen nousu vuoden takaisesta oli maaliskuussa hitaampaa kuin helmikuussa.

    Tilastokeskuksen mukaan Suomen EU-säännöin laskettu inflaatio eli yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos hidastui maaliskuussa 0,6 prosenttiin, kun helmikuussa indeksin vuosimuutos oli 1,1 prosenttia.

    Eurostatin mukaan euroalueen vuosi-inflaatio hidastui maaliskuussa 2,4 prosenttiin helmikuun 2,6 prosentista.

    Euroopan keskuspankin (EKP) tavoitteena on kahden prosentin inflaatio euroalueella, joten euroalue alkaa olla lähellä sitä. Suomessa ollaan jo selvästi sen alapuolella. Inflaation lasku vahvistaa odotuksia siitä, että EKP laskee pian ohjauskorkoaan.

    OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäisen mukaan maaliskuun inflaatioluvut antavat EKP:lle selkänojaa edetä kohti koronlaskujen käynnistämistä, vaikka keskuspankki kaipaa yhä lisätodisteita palkkapaineiden jäähtymisestä.

    "Odotamme EKP:n pitävän rahapolitiikkalinjansa edelleen vakaana ensi viikon kokouksessa, mutta antavan aiempaa vahvemman vihjeen koronlaskujen lähestymisestä. Näemme EKP:n käynnistävän koronlaskusyklinsä kesäkuussa 0,25 prosenttiyksikön koronlaskulla”, Hännikäinen sanoo tiedotteessa.

    Elintarvikkeet halpenivat 1,2 ja asuminen runsaat kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

    Suomessa kallistui maaliskuussa eniten koulutus, 7,7 prosenttia. Elintarvikkeet sen sijaan halpenivat 1,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Asumisen kustannukset laskivat runsaat kaksi prosenttia.

    Alkoholijuomat ja tupakka kallistuivat yli neljä prosenttia ja ravintolat ja hotellit noin 3,5 prosenttia.

    Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ero Tilastokeskuksen julkaisemiin varsinaisiin inflaatiolukuihin eli kuluttajahintaindeksiin on se, ettei siinä ole mukana esimerkiksi omistusasumista, lainojen korkoja tai rahapelejä. Esimerkiksi helmikuussa inflaatio oli 3 prosenttia, kun EU-säännöin laskettu inflaatio oli 1,1 prosenttia.

    Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos helmikuuhun verrattuna oli Suomessa lähes nollassa ja euroalueella 0,8 prosenttia.

    Ennakolliset tiedot täsmentyvät myöhemmin, kun tiedonkeruu tilastokuukaudelta on päättynyt.

    Euroalueella elintarvikkeet kallistuivat 2,7 prosenttia, mutta niiden vuosi-inflaatio hidastui.

    Euroalueella inflaatio oli nopeinta palveluiden hinnoissa, jotka nousivat 4 prosenttia. Elintarvikkeet kallistuivat 2,7 prosenttia, mutta elintarvikkeiden vuosi-inflaatio hidastui merkittävästi edelliskuukaudesta, jolloin se oli 3,9 prosenttia.

    Teollisuustuotteiden hinta nousi 1,1 prosenttia, energia halpeni 1,8 prosenttia.

    Vielä ennen pääsiäistä asiantuntijat odottivat Nordean mukaan euroalueen inflaation pysyvän ennallaan 2,6 prosentissa, mutta viime päivinä julkistetut Ranskan ja Saksan inflaatioluvut alittivat selvästi odotukset ja antoivat jo viitteitä siitä, että inflaatio nytkähtää alaspäin.

    Euroalueen maista vain Liettuassa vuosi-inflaatio oli Suomeakin alempana, 0,3 prosentissa. Kroatiassa, Virossa ja Itävallassa inflaatio on sen sijaan vielä yli neljä prosenttia. Euroalueen suurimmista talouksista Ranskan inflaatio oli 2,4, Saksan 2,3 ja Italian 1,3 prosenttia.

    Juttu korvaa aiemman lyhyemmän version. Muutettu kello 14:05.

    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    EKP
    euroalue
    suomi
    kuluttajahintaindeksi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena