• Hallitus ei esitä turveveron laskua 2016

    Uutiset
    14.11.201415:00
    MT toimitus

    Hallitus on lakiesityksessään aiemmin ilmoittanut alentavansa turpeen verotusta ja korottavansa metsähakkeen tukea.

    Aiemman linjan vastaisesti verolaissa ei kuitenkaan ole mukana vuodelle 2016 sovittuja parannuksia, Bioenergia ry:ssä ihmetellään.

    Ensi vuodelle sovitut muutokset ovat lakiesityksessä mukana.

    Lakiesitys annettiin eduskunnalle torstaina.

    Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisan mukaan on vaikea arvioida, miksi hallitus on muuttanut linjaansa.

    ”Energiayhtiöiden polttoainehankinnan ja polttoaineen tuottajien kannalta tulisi tietää pelisäännöt hyvissä ajoin”, Peisa linjaa.

    Ensi vuodeksi kaavailtu verotason lasku 4,9 eurosta 3,4 euroon megawattitunnilta ja sitä vastaava metsähakkeen tuen korotus eivät ole Bioenergia ry:n mielestä riittäviä. Muutos on sen verran pieni, ettei kotimaisten polttoaineiden kilpailukyky kivihiilen suhteen parane.

    Vuodelle 2016 suunniteltu verotaso 1,9 euroa megawattitunnilta ja sitä vastaava hakkeen tuen korotus olisi Bioenergia ry:n mukaan parempi ratkaisu.

    Bioenergia ry kertoo, että luvatulla verotasolla olisi turvattu tuhansia työpaikkoja.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turvevero
    bioenergia
    Suomen hallitus
    veropolitiikka
    metsähaketuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena