• Ydinvoimasta paljon vääriä käsityksiä

    Uutiset
    1.10.201416:00
    RAULI PARTANEN

    Marja-Leena Siitari toistaa kirjoituksessaan (MT 26.9.) monet ydinvoimaa koskevat virheelliset väittämät, joihin olen aiheesta kirjaa kirjoittaessani törmännyt.

    Uraani ei ole samalla tavalla tuontipolttoainetta kuin öljy, kivihiili tai maakaasu. Sen energiatiheys on tuhansia kertoja parempi kuin fossiilisilla polttoaineilla.

    Tarvittavat määrät ovat pieniä, hinta on edullinen ja varastoitavuus hyvä – ja riskit siis huoltovarmuuden kannalta vähäiset.

    Lisäksi sitä on reaktoreissa aina vähintään vuoden tarpeiksi, ja polttoainetta saa tilattua muualtakin kuin Venäjältä. Näin tekee esimerkiksi Ukraina.

    Ydinpolttoaineen raaka-ainetta, luonnonuraania, löytyy Suomenkin kallioperästä merkittäviä määriä.

    Käytetty ydinpolttoaine ja jätteet kerätään ydinvoimalassa talteen ja jäte on pienen tilavuutensa ansiosta verraten turvallista varastoida ja tarvittaessa loppusijoittaa vaikka kallioperään.

    Ydinvoimalan päästöt ympäristöön ovat vähemmän vaarallisia kuin polttolaitosten, saunankiukaat mukaan lukien, ympäristöön tupruttelemat savut.

    Nämä sisältävät paitsi radioaktiivista uraania, myös muita myrkyllisiä raskasmetalleja kuten elohopeaa ja kadmiumia.

    Jos viranomaiset alkaisivat tutkia, kuten kirjoittaja toivoi, energiantuotannon ympäristövaikutuksia ja mittarina käytettäisiin ydinvoimaloiden standardeja, lähes kaikki polttaminen loppuisi käytännössä välittömästi.

    Fennovoimaan ovat investoimassa kunnalliset sähköyhtiöt. Vaikka ne ovatkin usein jonkinlaisessa poliittisessa ohjauksessa, ne eivät suoraan käytä investointiin veronmaksajien rahaa sen enempää kuin mikä tahansa yritys käyttää investointeihinsa asiakkailtaan ja omistajiltaan keräämiä rahoja. Vaikka voimalaitoksen toimittaja ja merkittävä rahoittaja onkin venäläinen Rosatom, rakennetaan laitos Suomeen.

    Geopoliittinen tilanne on toki oma keskustelunsa. Muuten on ihan mukavaa, että saamme välillä Venäjältä investointina jotain takaisinkin siitä miljardien vuotuisesta rahavirrasta, jota sinne öljystä ja kaasusta maksamme.

    Rauli Partanen

    Asikkala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ydinvoima
    energia
    Fennovoima
    uraani
    ympäristövaikutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria