Marja-Leena Siitari toistaa kirjoituksessaan (MT 26.9.) monet ydinvoimaa koskevat virheelliset väittämät, joihin olen aiheesta kirjaa kirjoittaessani törmännyt.
Uraani ei ole samalla tavalla tuontipolttoainetta kuin öljy, kivihiili tai maakaasu. Sen energiatiheys on tuhansia kertoja parempi kuin fossiilisilla polttoaineilla.
Tarvittavat määrät ovat pieniä, hinta on edullinen ja varastoitavuus hyvä – ja riskit siis huoltovarmuuden kannalta vähäiset.
Lisäksi sitä on reaktoreissa aina vähintään vuoden tarpeiksi, ja polttoainetta saa tilattua muualtakin kuin Venäjältä. Näin tekee esimerkiksi Ukraina.
Ydinpolttoaineen raaka-ainetta, luonnonuraania, löytyy Suomenkin kallioperästä merkittäviä määriä.
Käytetty ydinpolttoaine ja jätteet kerätään ydinvoimalassa talteen ja jäte on pienen tilavuutensa ansiosta verraten turvallista varastoida ja tarvittaessa loppusijoittaa vaikka kallioperään.
Ydinvoimalan päästöt ympäristöön ovat vähemmän vaarallisia kuin polttolaitosten, saunankiukaat mukaan lukien, ympäristöön tupruttelemat savut.
Nämä sisältävät paitsi radioaktiivista uraania, myös muita myrkyllisiä raskasmetalleja kuten elohopeaa ja kadmiumia.
Jos viranomaiset alkaisivat tutkia, kuten kirjoittaja toivoi, energiantuotannon ympäristövaikutuksia ja mittarina käytettäisiin ydinvoimaloiden standardeja, lähes kaikki polttaminen loppuisi käytännössä välittömästi.
Fennovoimaan ovat investoimassa kunnalliset sähköyhtiöt. Vaikka ne ovatkin usein jonkinlaisessa poliittisessa ohjauksessa, ne eivät suoraan käytä investointiin veronmaksajien rahaa sen enempää kuin mikä tahansa yritys käyttää investointeihinsa asiakkailtaan ja omistajiltaan keräämiä rahoja. Vaikka voimalaitoksen toimittaja ja merkittävä rahoittaja onkin venäläinen Rosatom, rakennetaan laitos Suomeen.
Geopoliittinen tilanne on toki oma keskustelunsa. Muuten on ihan mukavaa, että saamme välillä Venäjältä investointina jotain takaisinkin siitä miljardien vuotuisesta rahavirrasta, jota sinne öljystä ja kaasusta maksamme.
Rauli Partanen
Asikkala