• Maanteitä päällystetään kesällä poikkeuksellisen vähän, korjausvelka jatkaa kasvuaan

    Päällystettyjä maanteitä on Suomessa noin 51500 kilometriä. Huonokuntoisia niistä oli vuoden 2022 lopussa noin 8000 kilometriä.
    Väyläviraston arvion mukaan uutta päällystettä tulee tänä vuonna vain 1 500 kilometrin matkalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti .
    Väyläviraston arvion mukaan uutta päällystettä tulee tänä vuonna vain 1 500 kilometrin matkalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti .  
    Uutiset|Liikenne
    29.3.202310:20
    STT

    Maanteiden uudelleenpäällystystöitä tehdään tänä vuonna poikkeuksellisen vähän. Väyläviraston arvion mukaan uutta päällystettä tulee tänä vuonna vain 1500 kilometrin matkalle.

    Kilometrejä vähentävät niin kustannustason jyrkkä nousu kuin kolmea edellistä vuotta pienempi rahoitus. Korjausvelka maantieverkolla kasvaa myös tänä vuonna, Väylävirasto sanoo.

    ”Pyrimme pitämään maanteiden vilkkaimman verkon kunnossa, mutta muulla verkolla huonokuntoisten teiden määrä kasvaa noin 700 kilometrillä”, kertoo väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väyläviraston tiedotteessa.

    Viime vuonna päällystettiin noin 2400 kilometriä teitä. Määrästä ylivoimainen valtaosa oli autokaistojen uudelleenpäällystystä. Noin viisi prosenttia päällystyksestä tehtiin kävely- ja pyöräilyväylille.

    Päällystettyjä maanteitä on Suomessa noin 51500 kilometriä. Huonokuntoisia niistä oli vuoden 2022 lopussa noin 8000 kilometriä.

    Väyläviraston mukaan tieverkon kunnon ylläpitämiseksi vaadittaisiin vuosittain noin 4  000 kilometrin mittainen päällystysohjelma. Viimeksi tähän päästiin vuonna 2020.

    ”Vilkasliikenteisillä teillä kulkee yli 60 prosenttia kaikesta maanteiden liikenteestä, ja nämä noin 10000 kilometriä pyritään ylläpitämään nykykunnossaan”, Anttila jatkaa tiedotteessa.

    Tavoitetta alempi rahoitus johtaa korjausten priorisointiin ja samalla lisää paikkauksiin tarvittavaa rahamäärää. Väylävirasto varoittaa myös, että väylien ikääntyessä vähäliikenteisillä teillä tarvitaan tulevina vuosina kalliimpia peruskorjauksia.

    Artikkelin aiheet
    maanteiden päällystys
    korjausvelka
    tiestökunto
    Väylävirasto
    infrastruktuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin