• Uusia koronatartuntoja raportoitu 296

    Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli vuodenvaihteeseen mennessä raportoitu 561.
    Maskein suojautuneita asiakkaita ostoksilla Vantaalla sijaitsevassa Kauppakeskus Jumbossa marraskuun lopulla.
    Maskein suojautuneita asiakkaita ostoksilla Vantaalla sijaitsevassa Kauppakeskus Jumbossa marraskuun lopulla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    1.1.202113:12
    STT

    Suomessa on raportoitu 296 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana on raportoitu 3 821 tartuntaa. Tämä on 2 003 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Viimeisen viikon aikana tartuntoja on raportoitu 1 755, mikä on 311 tartuntaa edellistä viikkoa vähemmän.

    Yhteensä Suomessa on raportoitu pandemian alusta saakka 36 403 koronavirustartuntaa. Parantuneita arvioidaan olevan noin 29 000 eli noin 80 prosenttia todetuista tartuntatapauksista. Arvio on päivitetty keskiviikkona.

    Taudin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä alle 70 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden koko Suomessa viimeisen kahden viikon ajalta.

    Korkein ilmaantuvuusluku on edelleen Varsinais-Suomessa, missä on raportoitu alle 134 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Toiseksi suurin luku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alle 125. Ilmaantuvuus on ollut viime aikoina laskussa molemmilla alueilla, kuten myös koko Suomessa. Muilla alueilla ilmaantuvuus on alle koko maan keskiarvon.

    Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli vuodenvaihteeseen mennessä raportoitu 561. THL päivittää tiedot koronakuolemista ja sairaalahoidossa olevista potilaista uudenvuoden ja loppiaisen aikaan arkipäivisin.

    Jyväskylässä Pub & Club Onni -ravintolan asiakkailla on todettu joulukuussa useampia koronatartuntoja, tiedottaa Jyväskylän kaupunki.

    Viimeisin laaja altistuminen ravintolassa on tapahtunut 27. joulukuuta. Ravintolassa kyseisenä päivänä tai muulloin joulukuussa asioineita pyydetään seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan välittömästi koronatestiin, mikäli vähäisiäkin oireita ilmenee.

    "Terveydenhuolto kantaa tilanteesta erityistä huolta, sillä moni joulukuussa selvittämättä jäänyt koronatartunta vaikuttaa tavalla tai toisella kietoutuvan ravintolan ympärille. Haluammekin nyt kannustaa ravintolassa asioineita hakeutumaan testiin, jotta tartuntaketjut saadaan tältä osin kuntoon", Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen sanoo tiedotteessa.

    Jyväskylän kaupungin mukaan koronatestejä ollaan valmiita tarvittaessa tekemään myös ravintolan tiloissa.

    Juttua täydennetty 1.1.2021 klo 12:25

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    Jyväskylä
    tartuntatilanne
    Pub & Club Onni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle