• Tervapääsky voi lentää yli vuoden putkeen – tirppa nukkuukin ilmassa: ”Jos tervapääsky on maassa, sillä on joku hätä”

    Nyt meneillään oleva pesimäkausi on ainoa kerta vuodesta, kun aikuiset ovat maan pinnalla.
    Unessa tervapääsky liitää 20-30 kilometrin tuntivauhtia ja hyönteispyynnissä 30-40 kilometriä tunnissa.
    Unessa tervapääsky liitää 20-30 kilometrin tuntivauhtia ja hyönteispyynnissä 30-40 kilometriä tunnissa. Kuva: Pixabay
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    10.7.202218:00
    Paula Liesmäki

    Tervapääsky voi lentää jopa 1,5 vuotta laskeutumatta kertaakaan maahan.

    ”Lintumaailmassa on paljon pitkään lentäjiä. Suomessa tervapääsky on ainoa, joka on näin pitkään ilmassa”, kertoo lintuharrastaja Heikki Kolunen, eläkkeellä oleva lukion biologian vanhempi lehtori.

    Satelliittipaikannintutkimuksissa selvinnyt, että linnut pysyvät ilmassa kuukausitolkulla.

    Nyt meneillään oleva pesimäkausi on ainoa kerta vuodesta, kun aikuiset ovat maan pinnalla.

    Hämeenlinnan Tuuloksessa asuva Kolunen on seurannut ja rengastanut tervapääskyjä 50 vuotta.

    Kiinnostus heräsi opiskelijana, kun hän oli rengastamassa Lahdessa suurta tervapääsky-yhdyskuntaa.

    Tervapääsky on mukava lintu rengastaa, kun osaa varoa sen vahvoja jalkoja, Kolunen kertoo.

    Sillä on kiitäjille tyypilliset riippumajalat. Kävelyyn niitä ei tarvita.

    Tervapääsky nukkuukin ilmassa - sekunnin pätkissä.

    Lintu nousee 2-3 kilometrin korkeuteen ja liitelee alaspäin - ja torkahtaa samalla.

    ”Toinen aivopuolisko on levossa, toinen huolehtii siipien liikkeestä”, Kolunen kertoo.

    Pikkulinnat eivät tarvitse unta kovin paljoa.

    Tervapääskyt elävät yleensä 10-12-vuotiaiksi mutta 20-vuotiaitakin on tavattu.

    Tervapääskyn poikaspesä vasemmalla. Oikealla tervapääskyn pesäpönttö avattuna rakennuksen seinustalla.
    Tervapääskyn poikaspesä vasemmalla. Oikealla tervapääskyn pesäpönttö avattuna rakennuksen seinustalla.  Kuva: Heikki Kolunen

    Unessa tervapääsky liitää 20-30 kilometrin tuntivauhtia ja hyönteispyynnissä 30-40 kilometriä tunnissa, Kolunen kertoo.

    Nuolihaukkaa paetessaan sekä hetkellisesti soidinaikana 40 gramman painoinen lintu yltää sadan kilometrin tuntivauhtiin.

    Tervapääskyn siivet ovat pitkät, kapeat ja sirppimäiset.

    ”Lentäessään lintu värisyttää niitä vaakasuunnassa. Se tekee lentämisestä energiatehokasta.”

    Tervapääsky ei liiku maan pinnalla, vaan yläilmoissa, sadasta metristä ylöspäin.

    ”Jos tervapääsky on maassa, sillä on joku hätä. Esimerkiksi sade- tai raekuuro voi pakottaa sen maahan”, Kolunen kertoo.

    Tervapääskyn pesintä alkoi kesäkuussa ja poikaset lähtevät pesästä elokuussa.

    Poikanen ponnahtaa lentoon 42 vuorokauden kuluttua kuoriutumisesta. Tervapääsky ei harjoittele lentämistä, eikä palaa pesäkoloon enää, kun on lähtenyt.

    Tervapääskyt lentävät Saharan autiomaan yli ja viettävät talven Afrikan sademetsien päällä kierrellen.

    Emo palaa Suomeen toukokuussa. Poikanen jää kiertelemään tropiikkiin vielä vuodeksi.

    Lue lisää:

    Kottarainen on kevään ensimmäisiä muuttolintuja – Tiedätkö, miksi ennen vanhaan piti pestä silmät, kun oli nähnyt kottaraisen?

    Pauliina Rautio hoitaa loukkaantuneita lintuja kuntoon – ”Luonto tulee minulle kotiin”

    Artikkelin aiheet
    tervapääsky
    lintu
    Heikki Kolunen
    lintujen muutto
    pesimäkausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria