• Säästökohteita

    Uutiset
    2.12.201515:00
    MT toimitus

    1. Palosuojaus. Mahdollista karsia kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Kohdesuojauksella saatavissa isoja säästöjä

    kantavissa rakenteissa.

    2. Mielivaltaiset rajat, joita

    karsimalla olisi mahdollista säästää yli viisi miljoonaa

    euroa vuodessa. Parsien ja

    karsinoiden mitoitukset

    muuttuivat vuonna 2012.

    Kulut kasvoivat jopa

    tuhat euroa lehmäpaikkaa

    kohti.

    3. Lietesäiliöiden kattaminen. Säästömahdollisuus kaksi

    miljoonaa euroa vuodessa.

    Lietesäiliön kattamistarpeelle ei ole juurista perustetta.

    Kustannuksia kertyy nykyisin

    yli 50 000 euroa allasta kohti.

    Lähde: Konsultti Matti Kokko

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    säästökohteet
    maatalous
    kustannussäästöt
    palosuojaus
    lietesäiliöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle