• Yliopistojärjestöt: Leikkaukset syövät tulevaisuuden uskon

    Kuusi yliopistoalan järjestöä varoittaa leikkausten kerrannaisvaikutuksista.
    Uutiset
    16.11.201515:05
    STT

    Yliopistojen henkilöstöjärjestöt ja opiskelijat vetoavat koulutusleikkausten perumiseksi. Sen sijaan järjestöt vaativat tulevaisuuspakettia, jolla yliopistoille palautetaan kyky suoriutua perustehtävistä ja tehdään mahdolliseksi tutkimuksen laadun kehittäminen.

    Järjestöt varoittavat, että leikkausten vaikutukset kertautuvat ja kasvavat tulevina vuosina, vaikka Suomen talous lähtisi muuten nousuun.

    Leikkauspuheen ja apatian lietsonnan sijaan yliopistot, tutkimus ja opiskelijat tarvitsevat tulevaisuuden uskoa. Innostus, motivaatio ja luovuus ovat merkittävässä roolissa yliopisto- ja tutkimustyössä, liitot painottavat.

    Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Professoriliitto, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Tieteentekijöiden liitto sekä Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL.

    Artikkelin aiheet
    yliopistot
    koulutusleikkaukset
    tutkimus
    opiskelijat
    järjestöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria