• Von der Leyen ja Meloni vierailevat sunnuntaina Italian Lampedusan saarella – Italia pyytänyt EU:lta apua siirtolaisten määrän kasvun vuoksi

    Lampedusan saarelle tuli alkuviikosta kolmen päivän aikana veneillä 8 500 ihmistä. Perjantaina viranomaiset siirsivät tuhansia siirtolaisia Lampedusasta Sisiliaan.
    Arkistokuvassa Italian Lampedusan saari. LEHTIKUVA/AFP.
    Arkistokuvassa Italian Lampedusan saari. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    16.9.202315:33
    STT–AFP

    EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Italian pääministeri Giorgia Meloni vierailevat sunnuntaina Italian Lampedusan saarella.

    Italia on pyytänyt EU:lta apua siirtolaisten määrän kasvun vuoksi. Lampedusan saarelle tuli alkuviikosta kolmen päivän aikana veneillä 8 500 ihmistä. Perjantaina viranomaiset siirsivät tuhansia siirtolaisia Lampedusasta Sisiliaan.

    Lampedusa sijaitsee lähempänä Pohjois-Afrikkaa kuin Italiaa. Lyhimmillään etäisyys Tunisiasta Italiaan Lampedusan saarelle on noin 130 kilometriä.

    Keskisen Välimeren yli kulkeva siirtolaisreitti lukeutuu maailman vaarallisimpiin. Matkaan lähdetään usein liian täyteen lastatuilla ja merikelvottomilla veneillä.

    Artikkelin aiheet
    lampedusa
    siirtolaisuus
    italia
    Euroopan unioni
    Ursula von der Leyen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria