• Koronavirustartuntojen määrä kasvaa edelleen – kokonaismäärä nyt 1 384

    Eilen todettuja tartuntoja kerrottiin olevan yhteensä 1 313.
    Apteekkariliiton mukaan lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta joidenkin ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Apteekkariliiton mukaan lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta joidenkin ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    31.3.202013:42
    STT

    Suomessa on todettu 1 384 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL. Eilen todettuja tartuntoja kerrottiin olevan yhteensä 1 313.

    Apteekeissa työskentelevät ovat välttyneet koronavirustartunnoilta, kertoo Suomen Apteekkariliitto.

    Liiton mukaan apteekeissa on toteutettu monia toimIaoilla apteekkien henkilökuntaa pyritään suojelemaan tartunnoilta. Valtaosa apteekeista on esimerkiksi asennuttanut pärskesuojapleksit palvelutiskeille ja kassapisteisiin.

    Tiedot käyvät ilmi Apteekkariliiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä.

    "Kyselymme mukaan koronavirustartuntoja ei ainakaan vielä viime viikonvaihteessa ollut todettu apteekkien henkilökunnissa", Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler kertoo liiton tiedotteessa.

    Apteekkariliiton mukaan lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta joidenkin ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita.

    Itsehoidon kipu- ja kuumelääkkeiden varastot ovat maaliskuun puolivälin kysyntäpiikin jälkeen palautuneet normaaleiksi tai lähes normaaleiksi lähes kaikissa apteekeissa.

    Apteekkariliitto muistuttaa, että flunssaoireisten ei pidä tulla nyt apteekkiin. Liitto on suositellut, että flunssaoireisten lisäksi yli 70-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat ja oireettomat koronakaranteenissa olevat eivät asioisi itse apteekissa, vaan pyytäisivät omaistaan tai läheistään asioimaan puolestaan.

    Kyselyn mukaan etäasiointi on lisääntynyt tuntuvasti verkkoapteekkien ja koronaepidemian ajaksi mahdollistetun puhelinasioinnin myötä. Jo yhdeksän kymmenestä apteekista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalveluita.

    "Jos apteekkiin on lähdettävä, on tärkeää huolehtia käsihygieniasta ja riittävästä turvavälistä", Sandler muistuttaa.

    Apteekkariliitto toteutti verkkokyselyn jäsenapteekeilleen 27.– 30. maaliskuuta. Vastaukset saatiin 384 apteekilta.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    Apteekkariliitto
    apteekit
    tartunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria