• Suomi ja Kiina solmivat yhteistyön, jonka varovaisuus tiivistää ajan hengen: Aiempi arktisen alueen yhteistyö puuttuu kokonaan

    Aiempi toimenpideohjelma oli yli 30-sivuinen dokumentti, mutta päivitetty versio mahtuu viiteen sivuun.
    Uusi toimenpideohjelma allekirjoitettiin Pekingissä. LEHTIKUVA/AFP.
    Uusi toimenpideohjelma allekirjoitettiin Pekingissä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    30.10.202420:15
    STT

    Suomen takavuosina strategisesti tärkeille alueille ulottunut yhteistyö Kiinan kanssa on huomattavasti rajatumpi maiden välillä solmitussa uudessa toimenpideohjelmassa. Ohjelma uusittiin osana presidentti Alexander Stubbin Kiinan-valtiovierailua.

    Aiempi toimenpideohjelma oli yli 30-sivuinen dokumentti, mutta päivitetty versio mahtuu viiteen sivuun.

    Uudesta vuosille 2025–2029 sovitusta ohjelmasta puuttuvat kaikki viittaukset arktiseen alueeseen. Aiemmassa, vuonna 2019 solmitussa vastaavassa asiakirjassa arktisesta yhteistyöstä Suomen ja Kiinan välillä oli useita kirjauksia, esimerkiksi tutkimusyhteistyötä sekä yhteistyötä arktisessa meriteknologiassa ja telakoiden välillä.

    Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija Matti Puranen pitää viestiä hyvin selvänä arktisen yhteistyön suhteen.

    ”Sillä suunnalla on nyt liinat kiinni”, Puranen sanoo puhelimitse.

    Purasen mukaan vanha toimenpideohjelma näyttää viimeiseltä "pöhinäajan paperilta". Pian tämän jälkeen Kiinan riskeihin havahduttiin ja yhteistyötä strategisilla sektoreilla alettiin riisua.

    Lyhin merireitti Itä-Aasiasta Eurooppaan kulkee Jäämerellä Koillisväylää pitkin.

    Kiina on viime vuosina kasvattanut läsnäoloaan arktisella alueella huomattavasti. Maa on määritellyt itse itsensä "lähes arktiseksi maaksi" ja pyrkinyt mukaan arktista aluetta koskeviin kansainvälisiin yhteistyöelimiin. Lyhin merireitti Itä-Aasiasta Eurooppaan kulkee Jäämerellä Koillisväylää pitkin.

    Lapin yliopiston vuonna 2023 julkaisema artikkeli Kiinan arktisesta strategiasta hahmottaa myös, että Kiinalla on alueella myös sotilaallisia pyrkimyksiä. Puranen, joka on toinen artikkelin kirjoittajista, sanookin, että etenkin nykytilanteessa kirjaukset arktisen alueen yhteistyöstä olisivat pikemminkin kummastuttaneet.

    ”Kiina on tukenut Venäjää eri tavoin hyökkäyssodassa (Ukrainaan). On selvä, ettemme halua tehdä tiivistä teknologista yhteistyötä sellaisen tahon kanssa, koska se teknologia ja muu osaaminen voi päätyä Kiinan kautta Venäjän käsiin”, Puranen toteaa.

    Dokumentti määrittää kulmakiveksi Suomen ja Kiinan yhteistyössä vähähiilisen ja kestävän kehityksen.

    Uusi toimenpideohjelma näyttääkin poliittisesti selvästi vähemmän tulenaralta kuin aiempi ohjelma. Uudessa ohjelmassa mainittuja yhteistyöteemoja ovat esimerkiksi kulttuurivaihto, turismi, urheilu ja koulutus. Myös ravitsevan kouluruoan tärkeyteen on kiinnitetty huomiota.

    Dokumentti määrittää kulmakiveksi Suomen ja Kiinan yhteistyössä vähähiilisen ja kestävän kehityksen. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi ympäristöasioissa sekä puhtaan energian ja kiertotalouden ratkaisuissa.

    Kiina ja Suomi tekevät yhteistyötä myös terveyden ja hyvinvoinnin sektorilla, esimerkiksi vanhenevan väestön tarpeisiin suunniteltujen terveysteknologioiden kehittämisessä. Ohjelmassa mainitaan myös Suomen ja Kiinan välinen elintarvike- ja maataloustuotteiden kauppa. Tästä saatiin jo esimakua, kun Suomi sai tiistaina lähes seitsemän vuoden jälkeen luvat kananlihan viennille Kiinaan.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa