• Islantilaiset tekivät hapatetusta maidosta brändäämällä superhitin: Mikä voisi olla Suomen skyr?

    Ruokahittejä on hankalaa ennustaa, mutta joillekin tuotteille on selvää tilausta.
    Islannissa myytävissä rahkoissa on Islannin lippu ja teksti: alkuperäinen islantilainen resepti. Lisäksi kerrotaan, että rasvaa on vähän ja proteiinia paljon.
    Islannissa myytävissä rahkoissa on Islannin lippu ja teksti: alkuperäinen islantilainen resepti. Lisäksi kerrotaan, että rasvaa on vähän ja proteiinia paljon. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    26.12.201711:18
    Eija Mansikkamäki

    Jos islantilaiset ovat keksineet myydä rahkansa maailmalle, miksi emme mekin?

    Skyrin markkinointiin on osattu paketoida sopivasti satujen saarten viikinkihistoriaa ja tarkoin varjeltua valmistustapaa. Tarinassa tuoksuu hitusen myös islantilaisten ja entisen isäntämaa Tanskan markkinointiosaaminen ja vientiraha.

    Mutta mikä tuote Suomesta voisi valloittaa maailman? Maitokolmion markkinointipäällikkö Jouni Tiainen sanoo miettineensä samaa ja kertoo, että ”joitakin aihioita” on vireillä.

    Hän huomauttaa kuitenkin, että maitotuotteiden vientiä haastaa lyhyehkö säilyvyysaika, joten toistaiseksi rahkaa on viety lähinnä Ruotsiin ja kauemmas sitten voita.

    Finpron ruokavientiohjelman vetäjä Esa Wrang uskoo, että Suomestakin löytyy vientihittejä.

    ”Esimerkiksi leipäjuusto: omalaatuinen, suomalainen tuote, josta on erilaisten messujen maistatuksissa pidetty kovasti.”

    ”On vaikeaa tietää, mistä voisi tulla hittituote”, Valion johtaja Tuomas Salusjärvi sanoo. Hän vastaa Valiolla maidon arvon maksimoinnista.

    ”Koko ajan katsomme eteenpäin ja moni asia on harkinnassa. Pitää rakentaa suomalaista tarinaa. Viili on esimerkiksi hyvin tyypillinen suomalainen tuote”, Salusjärvi sanoo.

    ”Pitää muistaa, että esimerkiksi proteiinibuumi lähti Suomesta samoin kuin laktoosittomuus, joka on kovassa kasvussa maailmalla. Itse uskon, että sokerin ja suolan vähentäminen ovat seuraavia tärkeitä innovaatioita.”

    Salusjärven mukaan jugurttien lisätystä sokerista on saatu karsittua kolmasosa pois maun muuttumatta. Sama on käynyt natriumia sisältävälle ruokasuolalle, jonka määrää on voitu vähentää tuntuvasti maito­suolan avulla. Näitä Valsa-tuotteita ovat esimerkiksi Oivariini, Oltermanni ja Polar.

    Artikkelin aiheet
    skyr
    suomalaiset maitotuotteet
    ruokavienti
    Valio
    innovaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria