• Holvikirkon lumoa

    Uutiset
    5.4.201316:00
    Riku-Matti Akkanen

    ”Jo ilta tullut on, urut soi, kylä nukkuu,

    Vain vanhan holvikirkon muurit kuulee musiikin.

    Soi parvelta nyt Bach, kaaret varjoihin hukkuu,

    On urkurina poika holvikirkon kanttorin.”

    Vanha holvikirkko on Eero Raittisen (s. 1944) keväällä 1968 levyttämä suomenkielinen versio ruotsalaisen Sven Lindahlin sävellyksestä Mälarökyrka. Esikuvana laulun kirkolle oli 1100-luvulla rakennettu Adelsön kivikirkko Ruotsissa.

    Ensimmäisenä kappaleen lauloi levylle ruotsalainen Lenne Broberg (1940–1991) vain vähän ennen Raittista.

    Yllättävää kyllä, Broberg teki laulusta myös ensimmäisen suomenkielisen version vuonna 1968. Tulkintaa pidettiin laulajan horjuvan ääntämisen vuoksi huvittavana, eikä se saavuttanut mainittavaa menestystä.

    Paljon paremmin pärjäsi Raittinen, joka äänitti versionsa samojen taustojen päälle kuin ruotsalaiskollegansa.

    Kappale ampaisi heinäkuussa 1968 Suomen listaykköseksi ja pysyi listakärjessä koko kesän ajan. Laulun suosion myötä Eero irtautui soolouralle The Boys -yhtyeestä, jonka hän oli perustanut veljensä Jussin kanssa.

    Sävelmä on saanut myöhemminkin paljon radiosoittoa ja sijoittunut hyvin erilaisissa äänestyksissä.

    Amerikkalaisen bluesmusiikin ystävänä tunnettu Eero Raittinen on tästä huolimatta ollut ”holvikirkon” menestyksestä lähes vaivautunut ja sanonut laulaneensa sitä keikoilla puolipakosta.

    ”Hän vielä nuori on, mutta oottaa jo aikaa,

    kun kaikkialta kansa saapuu häntä kuulemaan.”

    Suomenkieliset sanat Vanhaan holvikirkkoon kirjoitti Sauvo Puhtila (s. 1928), joka tunnetaan paremmin nimellä Saukki.

    Kappaleessa kanttorin poika soittaa uruilla Bachia tyhjässä kirkossa hiljaisena kesäyönä. Ruotsinkielisessä alkuperäistekstissä kanttoriksi haluava nuori urkuri tosin soittaa myös The Beatlesia.

    Uransa aikana Eero Raittinen on ehtinyt toimia rumpalina ja vokalistina useissa eri kokoonpanoissa, kuten Tasavallan Presidentti -rockyhtyeessä.

    Opetusministeriö myönsi Raittiselle täyden taiteilijaeläkkeen vuonna 2007.

    RIKU-MATTI AKKANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Eero Raittinen
    vanha holvikirkko
    The Beatles
    suomirock
    1960-luku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle