• Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

    Suomalaiset ovat kertoneet ongelmista etenkin Supersaverin ja Travellinkin kanssa.
    Useimmiten yhteydenotot ovat liittyneet sivuston kautta ostettuihin matkoihin, jotka lentoyhtiö on perunut.
    Useimmiten yhteydenotot ovat liittyneet sivuston kautta ostettuihin matkoihin, jotka lentoyhtiö on perunut. Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset
    23.10.202018:00
    STT

    Euroopan kuluttajakeskusten verkosto (ECC) haluaa nostaa EU-viranomaisten tietoon ongelmat, joita kuluttajat ovat kohdanneet lentoja välittävien varaussivustojen kanssa korona-aikana. Asiasta kertoi tiedotteessaan Euroopan kuluttajakeskus Suomessa.

    Verkosto teki ulkoisen hälytyksen, joka koskee ruotsalaista Etraveli Groupia ja espanjalaista Edreams Odigeoa.

    Suomalaiset ovat kertoneet ongelmista etenkin Supersaverin ja Travellinkin kanssa. Supersaver on osa Etravelia ja Travellink puolestaan Edreamsia. Sivustot välittävät lentojen lisäksi muita matkustukseen liittyviä palveluita, kuten hotellivarauksia.

    Suomen toimipiste on saanut kuluvana vuonna yhteensä reilusti toistasataa yhteydenottoa, jotka liittyvät edellä mainittuihin sivustoihin.

    Suomessa on Travellinkin osalta raportoitu ongelmista 84 kertaa ja Supersaverista 59.

    Useimmiten yhteydenotot ovat liittyneet sivuston kautta ostettuihin matkoihin, jotka lentoyhtiö on perunut. Maksunpalautuksiin oikeutetut kuluttajat ovat ottaneet yhteyttä, kun rahojen takaisin saaminen on osoittautunut hitaaksi tai hankalaksi.

    Kuluttajilla on ollut sivustojen kanssa ongelmia jo ennen koronaakin, mutta ongelmat ovat korostuneet entisestään pandemian aikana, kun matkoja on peruuntunut tavallista enemmän.

    ECC-verkosto on nostanut esille muun muassa sen, miten yhteydenotot välittäjään ovat koituneet ongelmallisiksi tai maksujen palauttamisessa on ollut ongelmia. Välittäjä on saattanut myös viestiä muutoksista tai peruuntumisista puutteellisesti.

    Toisinaan lentoyhtiö ja varausvälittäjä eivät ole myöskään suostuneet ottamaan vastuuta peruuntuneista matkoista, vaan asiakasta on palloteltu lentoyhtiön ja matkanvälittäjän välillä.

    Ulkoisella hälytyksellä verkosto haluaa kiinnittää erityisesti Euroopan komission ja EU:n kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten huomiota kuluttajien kohtaamiin ongelmiin, joita ei ole pystytty ratkomaan riittävissä määrin kuluttajakeskusten voimin.

    Komissio ja valvontaviranomaiset harkitsevat seuraavaksi tahoillaan, antaako hälytys aihetta jonkinlaisiin valvontatoimiin.

    Ulkoisen hälytyksen tarpeellisuus perustuu muun muassa siihen, ettei Euroopan kuluttajakeskuksilla ole käytössään pakkokeinoja. Ulkoisten hälytysten teko on mahdollistunut tänä vuonna.

    Euroopan kuluttajajärjestöjen kattojärjestö BEUC teki tiedotteen mukaan heinäkuussa ulkoisen hälytyksen lentoyhtiöiden käytännöistä koronapandemian aikana.

    Artikkelin aiheet
    kuluttajansuoja
    lennonvaraussivustot
    Euroopan kuluttajakeskukset
    matkavaraukset
    korona-aika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle