• Budjettiriihessä rahaa korjausvelan purkuun ja pääradan parannukseen – bensavero laskee, mutta työmatka-autoilu kallistuu

    Vuoden 2024 budjetti on valtiovarainministeriön esitystä alijäämäisempi.
    Petteri Orpon (keskellä) hallitus kertoi tiistai-iltana tuloksia budjettiriihestään.
    Petteri Orpon (keskellä) hallitus kertoi tiistai-iltana tuloksia budjettiriihestään. Kuva: Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia
    Uutiset|Politiikka
    20.9.202318:00
    Hermanni Härkönen

    Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ensimmäinen budjetti puristettiin kokoon ensimmäisen neuvottelupäivän iltana, ja sen antia esiteltiin yleisölle jo myöhään tiistaina.

    Budjetin alijäämä on 11,5 miljardia euroa, mikä on 1,4 miljardia enemmän, kuin valtiovarainministeriön esityksessä kuukausi sitten.

    Lisävelanottoon vaikuttavat heikentyneet verotuotto-odottamat, nousuaan jatkaneet korot ja epäilemättä myös neuvotteluissa löytyneet uudet menokohteet.

    Aiemmin lupaillut veronkevennykset ovat silti toteutumassa. Työtulovähennystä kasvatetaan noin 100 miljoonalla eurolla vuosittain, minkä lisäksi esimerkiksi kotitalousvähennyksen tilapäistä korotusta jatketaan.

    Vuoden 2024 alusta polttoaineen valmisteveroa lasketaan yhteensä 170 miljoonalla eurolla hallitusohjelman mukaisesti jakeluvelvoitteen nousu-uran vaikutusten kompensoimiseksi. Lisäalea polttoaineveron CO2-komponenttiin luvataan myöhemmin.

    Samaan aikaan matkakuluvähennyksen omavastuuta kuitenkin korotetaan nykyisestä 750 eurosta. Hallitusohjelman mukaan omavastuu korotetaan asteittain 900 euroon.

    Hallitusohjelman neljän miljardin investointiohjelma polkaistaan käyntiin osoittamalla ensi vuonna korjausvelan purkamiseen 250 miljoonaa euroa.

    Pääradan kehittämiseen Helsinki–Riihimäki-välin kapasiteetin parantamiseen ohjataan 110 miljoonaa euroa. Yhdessä Tampereen kaupungin kanssa toteutettavaan ratapihahankkeeseen 163 miljoonaa euroa. Tornio–Kolari-radan sähköistyksen suunnitelulle ohjataan 7,5 miljoonaa euroa.

    Suupohjan radan suunnitteluun ohjataan viisi miljoonaa euroa, ja Savon radan suunnitteluun kolme miljoonaa euroa.

    Tiehankkeista rahaa ohjattiin Petarsaaren satamatuelle (7,5 mrd. €), Vt 4:lle Joutsa-hankkeeseen (14 mrd. €) ja Oravasaaren eritasoliittymään (7 mrd. €).

    Vt 9:lle valtuutus on tulossa Lievestuoreen kohdan parantamiselle yhdeksällä miljardilla eurolla.

    Investointihankkeita luvataan tarkastella lisää, ja myös päätöksiä uusista investoinneista tehdä kevään 2024 kehysriihessä ja mahdollisesti myös lisätalousarvioissa.

    Monista hallitusohjelmassa mainituista hankkeista ei ole vielä valmista sunnitelmaa. Hankkeiden rahantarve nousee sitä mukaa, kun ne etenevät.

    Poliisin määrärahoja korotetaan, ja erityishuomiota kiinnitetään nuoriso- ja jengirikollisuuden tutkintaan ja torjuntaan. Lisärahaa osoitetaan myös pelastajakoulutukseen niin Kuopiossa kuin Helsingissäkin.

    Yksittäisiin kohteisiin rahaa luvattiin myös esimerkiksi maakuntalentojen jatkamiseen vuoteen 2026 asti (38 milj. €), ulkomaista työvoimaa houkuttelevaan Work in Finland -ohjelmaan (1 milj. €) sekä ruotsin- ja saamenkielisten oppimateriaalien saatavuuden parantamiseen, johon varattavaa summaa ei kerrottu.

    Vuoden 2023 lisätalousarvioesityksessä ohjattiin lintuinfluenssan aiheuttamiin kuluihin 11,7 miljoonaa euroa. Nuorten viljelijöiden kriisitukeen kohdennetaan kansallisesti seitsemän miljoonaa euroa. Ruoka-alan kasvuohjelmaan ohjataan kolme miljoonaa euroa.

    Myös maatalouden tasausvarauksen korottaminen luvataan toteuttaa ensi vuonna. Hallitusohjelman mukaan varaus korotetaan 25 000 euroon.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Mihin katosi 55 miljoonaa maataloudelta, MTK ihmettelee ‒ ”Hallitusohjelman hyvät tavoitteet vesitettiin heti”

    • Liikkumisesta on tulossa maaseudulla yhä kalliimpaa.

      Politiikka | Lupaukset maaseudulle unohdettiin heti: Hallituksen investoinnit kohdistuvat isoihin kaupunkeihin ja leikkaukset maakuntiin

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) vaikutti tyytyväiseltä oman hallinnonalansa budjettiin vuodelle 2024.

      Politiikka ja talous | Metsävähennyksen korotus lykkääntyy, Helmestä ja Metsosta säästetään – tässä budjettiriihen tärkein anti metsänomistajalle

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    budjetti 2024
    infrastruktuuri
    korjausvelka
    päärata
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa