• Merkittävän kasvihuonekaasun määrä ilmakehässä kasvaa ennätysvauhtia – ”noudattaa pessimistisimpiä kehitysskenaarioita”

    Metaani on toiseksi tärkein ihmistoiminnan tuottamista kasvihuonekaasuista hiilidioksidin jälkeen.
    Ihmisen aikaansaamia metaanipäästöjä tulee esimerkiksi maataloudesta ja jätteiden käsittelystä.
    Ihmisen aikaansaamia metaanipäästöjä tulee esimerkiksi maataloudesta ja jätteiden käsittelystä.  Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Uutiset|Ympäristö
    10.9.202412:38
    STT

    Ilmakehän metaanipitoisuuden kasvu on uuden tutkimuksen mukaan kiihtynyt viime vuosikymmenen aikana, kertoo Ilmatieteen laitos. Vuosina 2020‒2022 kasvu on ollut nopeampaa kuin koskaan vuodesta 1986, jolloin maailmanlaajuiset mittaukset aloitettiin.

    ”Mitatun pitoisuuden kasvu noudattaa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n pessimistisimpiä kasvihuonekaasujen kehitysskenaarioita, joiden mukaan maapallon keskilämpötila nousisi yli kolme celsiusastetta tämän vuosisadan loppuun mennessä”, sanoo tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Aki Tsuruta.

    Metaani on toiseksi tärkein ihmistoiminnan tuottamista kasvihuonekaasuista hiilidioksidin jälkeen, ja sillä on merkittävä rooli ihmisen aiheuttamassa ilmaston lämpenemisessä.

    Tutkimuksessa havaittiin, että fossiilisten polttoaineiden, maatalouden ja jätteiden käsittelyn aiheuttamat metaanipäästöt ovat jatkaneet kasvuaan.

    ”Ihmistoiminnan aiheuttamat metaanipäästöt ovat nyt 20 prosenttia suuremmat kuin kaksi vuosikymmentä sitten.”

    Noin kolmannes globaaleista metaanipäästöistä on peräisin luonnollisista lähteistä, kuten kosteikoista tai geologisista lähteistä.

    Lehmien ja muiden märehtijöiden aiheuttamat päästöt kasvoivat 14 prosenttia vuosituhannen alusta vuoteen 2020 ulottuvalla jaksolla. Samalla ajanjaksolla kaatopaikkojen ja muun jätehuollon päästöt kasvoivat 24 prosenttia. Fossiilisten polttoaineiden tuotannosta ja käytöstä aiheutuvat päästöt kasvoivat laskentatavasta riippuen arviolta 18–28 prosenttia.

    Noin kolmannes globaaleista metaanipäästöistä on peräisin luonnollisista lähteistä, kuten kosteikoista tai geologisista lähteistä.

    Ilmatieteen laitos oli mukana kansainvälisessä tutkimusprojektissa, jossa luodaan kokonaiskuvaa metaanin ja muiden kasvihuonekaasujen määrästä. Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuivat tutkimukseen tuottamalla ilmakehän metaanipitoisuuden mittauksia sekä tekemällä mittauksiin ja matemaattiseen mallintamiseen perustuvia arvioita metaanipäästöistä.

    Artikkelin aiheet
    metaani
    kasvihuonekaasut
    ilmastonmuutos
    Ilmatieteen laitos
    metaanipäästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä