• Pääministeri Marin lähtee Washingtoniin loppuviikoksi

    Naton tiedotuksen mukaan puolustusliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg on työvierailulla Washingtonissa tiistaista perjantaihin.
    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään eilen illalla Instagramissa lentävänsä tänään Washingtoniin, muttei avannut julkaisussaan matkan syytä.
    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään eilen illalla Instagramissa lentävänsä tänään Washingtoniin, muttei avannut julkaisussaan matkan syytä.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Politiikka ja talous
    1.6.202212:32
    STT

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo lähtevänsä tänään Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin. Pääministeri kertoo matka-aikeistaan Instagramissa, muttei avaa julkaisussaan tarkemmin matkan syytä.

    Marin avasi aamukymmeneltä Helsingissä talouspoliittisen konferenssin, jonka teemana on ekologisesti kestävä talouspolitiikka 2020-luvulla. STT:n saaminen vahvistamattomien tietojen mukaan pääministeri lähti suoraan konferenssista kohti Washingtonia.

    Pääministerin esikunnasta kerrottiin STT:lle, että matkan ohjelmasta ja sen kestosta kerrotaan tarkemmin vielä keskiviikon aikana.

    Helsingin Sanomille Marin sanoi, ettei tapaa Yhdysvaltain presidenttiä Joe Bidenia vierailunsa aikana.

    Myöhään eilisiltana julkaistulla videolla Marin kertoo palanneensa illalla Brysselistä Eurooppa-neuvoston kokouksesta ja lähteneensä lenkille vesisateeseen, koska istuu tänään keskiviikkona jälleen puoli vuorokautta lentokoneessa.

    ”Olen lähdössä Washingtoniin ja olen siellä sitten loppuviikon”, hän kertoo videolla.

    Nato kertoi eilen, että puolustusliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg on työvierailulla Washingtonissa tiistaista perjantaihin. Stoltenbergin ohjelmassa ovat muun muassa tapaamiset Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin ja puolustusministeri Lloyd Austinin kanssa.

    Presidentti Sauli Niinistö teki työvierailun Yhdysvaltoihin viimeksi pari viikkoa sitten. Hän tapasi Washingtonissa Bidenin yhdessä Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin kanssa 19. toukokuuta.

    Edellisen kerran Niinistö tapasi Bidenin Washingtonissa 4. maaliskuuta Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vieraili Washingtonissa viime viikolla. Haavisto tapasi muun muassa Blinkenin. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kävi Yhdysvalloissa maaliskuussa.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    washington
    Nato
    ulkomaanvierailu
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle