• Iran kertoi päässeensä naapurimaan kanssa sopuun Hormuzinsalmesta

    Yhteisymmärrys ei välttämättä tarkoittaisi, että salmesta tulisi turvallinen kaikille läpi kulkeville aluksille.
    Laivoja ankkurissa Hormuzinsalmella Omanin edustalla toukokuussa. AFP/LEHTIKUVA.
    Laivoja ankkurissa Hormuzinsalmella Omanin edustalla toukokuussa. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    5.8.202621:15
    STT–AFP

    Iranin ulkoministeriö ilmoitti keskiviikkona, että Iran ja Oman ovat sopineet reitistä Hormuzinsalmessa kulkeville laivoille. Iranin mukaan maat viimeistelivät yksityiskohtia, jotka koskevat salmen yhteistä hallinnoimista.

    Aiheesta kertoneen Iranin ulkoministeriön tiedottajan Esmaeil Baqaein mukaan maat olivat lähellä yhteisen tiedotteen valmistelua, jos tietyt kolmannet osapuolet eivät asetu sopimuksen tielle.

    Baqaei sanoi kuitenkin, että yhteisymmärrys ei tarkoittaisi, että salmesta tulisi turvallinen kaikille läpi kulkeville aluksille.

    ”Hormuzinsalmen tilannetta horjuttavia piirteitä on edelleen käynnissä Yhdysvaltojen taholta, erityisesti merisaarto ja muut aggressiiviset ja uhkaavat toimet Irania ja sen etuja vastaan”, hän sanoi.

    Iran kiisti aiemmin tällä viikolla neuvottelevansa Hormuzinsalmen avaamisesta Yhdysvaltojen kanssa.

    Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent puolestaan sanoi tiistaina, että Yhdysvallat voi päästä Iranin kanssa sopimukseen Hormuzinsalmen avaamisesta hyvinkin pian.

    Bessentin mukaan Yhdysvallat ja Iran voisivat päästä sopimukseen tiistaina tai keskiviikkona.

    Lisää aiheesta
    • Öljyn maailmanmarkkinahinta nousi voimakkaasti Lähi-idän kiristyneen turvallisuustilanteen ja toimitushäiriöpelkojen vuoksi.

      Energia | Lähi-idän kriisi nosti öljyn hinnan korkeimmilleen kuukausiin

      Tilaajalle
    • Iranin vallankumouskaartin mukaan yhtäkään alusta ei päästetä Hormuzinsalmen läpi ennen kuin Yhdysvaltojen toiminta alueella päättyy. Arkistokuva toukokuulta. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Iranin mukaan Hormuzinsalmi on jälleen suljettu, Yhdysvaltojen mukaan ei

    • Laivaliikennettä päästiin pienimuotoisesti jatkamaan öljynkuljetuksille tärkeässä Hormuzinsalmessa sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Iran neuvottelivat. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Yhdysvallat ja Iran tehneet uusia iskuja toisiaan vastaan, taustalla Hormuzinsalmen torstainen rahtilaivaisku

    Artikkelin aiheet
    Iran
    Oman
    Hormuzinsalmi
    ulkopolitiikka
    meriliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria