• Löfven palaa Ruotsin pääministeriksi, valtiopäiviltä täpärässä äänestyksessä riittävä tuki

    Hallituksen puolesta äänesti 116 valtiopäiväedustajaa, sitä vastaan 173, ja tyhjää äänesti 60 parlamentaarikkoa.
    Ruotsi ajautui hallituskriisiin kesäkuussa, kun Löfvenin johtama edellinen hallitus sai epäluottamuksen valtiopäiviltä. LEHTIKUVA/AFP
    Ruotsi ajautui hallituskriisiin kesäkuussa, kun Löfvenin johtama edellinen hallitus sai epäluottamuksen valtiopäiviltä. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    7.7.202119:40
    STT

    Ruotsi saa uuden hallituksen, jonka pääministeri tulee jälleen sosiaalidemokraattien Stefan Löfven. Valtiopäivät äänesti asiasta tänään iltapäivällä.

    Hallituksen puolesta äänesti 116 valtiopäiväedustajaa, sitä vastaan 173, ja tyhjää äänesti 60 parlamentaarikkoa. Koska ei-äänten osuus jäi alle puoleen, Löfvenin uusi hallitus sai riittävän tuen.

    Sosiaalidemokraattien lisäksi vähemmistöhallitukseen lähti mukaan ympäristöpuolue. Hallituksen muodostaminen onnistui, koska keskustapuolue ja vasemmistopuolue äänestivät tyhjää, mikä laski vastustavien äänten osuuden alle 175:een. Tuo määrä ei-ääniä olisi kaatanut hallitushankkeen.

    Löfvenin odotetaan kertovan perjantaina, ketä "uusvanhaan" hallitukseen kuuluu. Suuria muutoksia ministerinpesteihin ei odoteta, koska valtiopäivävaaleihin on aikaa alle vuosi.

    Löfven lupasi uuden pääministeripestinsä varmistuttua tänään, että hallitus tuo Ruotsin ulos kriisistä. Maa on nyt keskellä pandemiaa.

    Pääministeri kommentoi myös maan jengirikollisuutta.

    "Meidän on oltava tinkimättömiä järjestäytynyttä ja vakavaa rikollisuutta vastaan. Ruotsissa on nyt enemmän poliiseja kuin koskaan", hän sanoi.

    Löfven lisäsi, että Ruotsin on puututtava rikollisuuden syihin yhtä päättäväisesti kuin rikoksiin.

    Ruotsi ajautui hallituskriisiin kesäkuussa, kun Löfvenin johtama edellinen hallitus sai epäluottamuksen valtiopäiviltä vuokrasääntelyä koskeneen kiistan vuoksi.

    Ennen Löfveniä uuden hallituksen muodostamista sai yrittää maltillinen kokoomus, mutta sen hanke porvarihallituksesta kariutui.

    Artikkelin aiheet
    Stefan Löfven
    Ruotsi
    hallitus
    vaalit
    sosiaalidemokraatit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria