• Liettuan ja Ruotsin välinen merikaapeli vaurioitui, kertoo Liettuan yleisradioyhtiö

    Kyseessä ei ole laitevika, vaan fyysinen häiriö. Itämerellä on tällä hetkellä kaksi kaapelia, jotka eivät toimi.
    Telia kertoi yhtiön välittävän internetyhteyttä Liettuaan kolmea kaapelia pitkin, eli yhden kaapelin katkeaminen ei katkaissut yhteyttä kokonaan. Yhteys oli maanantai-iltaan mennessä palautettu.
    Telia kertoi yhtiön välittävän internetyhteyttä Liettuaan kolmea kaapelia pitkin, eli yhden kaapelin katkeaminen ei katkaissut yhteyttä kokonaan. Yhteys oli maanantai-iltaan mennessä palautettu.  Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Uutiset|Ulkomaat
    19.11.202407:44
    STT

    Liettuan ja Ruotsin välinen merikaapeli on vaurioitunut, kertoi Liettuan yleisradioyhtiö LRT maanantai-iltana. Liettualaismedian mukaan yksi teleyhtiö Telian kaapeleista vaurioitui noin kymmeneltä aamulla sunnuntaina.

    Telian teknologiajohtaja Andrius Shemeshkevicius sanoi LRT:lle, että yhtiö välittää internetyhteyttä Liettuaan kolmea kaapelia pitkin, eli yhden kaapelin katkeaminen ei katkaissut yhteyttä kokonaan. Yhteys oli maanantai-iltaan mennessä palautettu.

    Telia Liettuan tiedottaja Audrius Stasiulaitis kertoi Helsingin Sanomille, ettei häiriö ollut massiivinen tai vaikuttanut verkkoyhteyksiin.

    ”Emme pysty vahvistamaan, katkaistiinko kaapeli vai häirittiinkö sitä jotenkin muuten. Voimme kuitenkin kertoa, ettei kyseessä ole laitevika, vaan fyysinen häiriö kuitukaapelissa”, Stasiulaitis sanoi lehdelle.

    STT ei maanantai-iltana tavoittanut Stasiulaitisia kommentoimaan asiaa.

    Aiemmin maanantaina myös Suomen ja Saksan välisen merikaapelin kerrottiin katkenneen todennäköisesti ulkoisen voiman aiheuttamana.

    SVT: Ruotsalaisviranomaiset tutkivat

    Ruotsin viranomaiset tutkivat tapahtunutta, kertoi maan siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle maanantaina.

    ”Voimme vahvistaa, että asiaankuuluvat ruotsalaisviranomaiset tutkivat tapahtumia”, Bohlin sanoo.

    Hänen mukaansa myös maan hallitus seuraa tapausta ja on yhteydessä viranomaisiin.

    ”On ehdottoman tärkeää että selvitämme, miksi Itämerellä on tällä hetkellä kaksi kaapelia, jotka eivät toimi”, Bohlin sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Sea Lion -merikaapelia asennettiin lokakuussa 2015. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Yhteiskunta | Suomen ja Saksan välinen tietoliikennekaapeli on katkennut ulkoisesta voimasta

    Artikkelin aiheet
    merikaapeli vaurio
    Itämeri
    Telia
    Liettua
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria