• Luottamushenkilöiden pidättäminen toimistaan Kittilän kunnanvaltuuston asialistalla ensi viikolla

    Valtuustossa on 11 virka- ja työrikoksista syytteessä olevaa valtuutettua.
    Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen.
    Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen. Kuva: Otto Ponto
    Uutiset
    25.10.201709:46
    STT

    Kittilän kunnanvaltuusto pitää ensi tiistaina 31. lokakuuta kokouksen, sillä valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen on kutsunut valtuuston koolle. Tiistaina kokoontunut kunnanhallitus tyytyi vain toteamaan asian pöytäkirjassaan, eikä kunnanhallitus tehnyt asiasta enää päätöstä.

    Aluksi hallituksen lähettämässä pöytäkirjassa kerrottiin, että kunnanhallitus olisi päättänyt yksimielisesti kokouksen kutsumisesta koolle. Kunnanhallitus kuitenkin muutti pöytäkirjan muotoilua myöhemmin.

    Syynä muotoilulle on vastaavan hallintojohtajan Sanna Ylinampan mukaan se, että hallituksen ei enää tarvinnut kutsua kokousta koolle, kun Nevalainen oli sen jo tehnyt.

    Hallituksen pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona. Kunnanhallitus lisäksi toteaa pöytäkirjassaan kunnan olevan tällä hetkellä valtiovarainministeriön aikataulussa.

    Kunnanvaltuuston kokouksessa käsitellään aloitetta, joka koskee syytteessä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan.

    Kittilän kunnan päätöksenteko on ajautunut täysin umpisolmuun. Valtuustossa on yhteensä 11 valtuutettua, jotka ovat syytteessä erilaisista virka- ja työrikoksista. Syyskuussa vajaat 30 entistä ja nykyistä kuntapäättäjää joutui syytteeseen tapahtumista, jotka juontavat juurensa edelliselle valtuustokaudelle.

    Työ- ja virkarikosvyyhden lisäksi Kittilää varjostaa kaksi muuta oikeusprosessia. Toinen niistä liittyy hissiyhtiö Levi Ski Resortin hiihtohissihankintoihin ja toinen lakipalveluiden laskutukseen. Niissä syyteharkinta pyritään saamaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

    Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen.

    Valtiovarainministeriö on pyytänyt Kittilältä ensin selvitystä ja myöhemmin vielä lisäselvitystä. Ministeriö on väläyttänyt myös niin sanotun Lex Kittilän soveltamista. Laki antaa valtiolle mahdollisuuden puuttua kunnan päätöksentekoon vakavassa kriisitilanteessa.

    Lain mukaan valtiovarainministeriö voi asettaa selvityshenkilön tai -ryhmän selvittämään kunnan hallintoa, jos se on poikkeuksellisen suurissa ongelmissa. Tällaiseksi luetaan esimerkiksi tilanne, jossa kunnan viranomaista tai kunnan toimielimen jäseniä epäillään vakavasta virkarikoksesta eikä kunta ole ryhtynyt riittäviin toimiin, jotta hallinto saataisiin lain mukaiseksi.

    Ministeriö on aiemmin kertonut aikovansa odottaa ylimääräisen valtuuston kokouksen yli ja katsoa sitten, ryhdytäänkö Lex Kittilän mukaisiin toimiin.

    Artikkelin aiheet
    Kittilä
    kunnanpäättäminen
    virkarikos
    valtuuston kokous
    Lex Kittilä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle