Kalojen kannalta Porvoonjoen kunto on kohentunut viime vuodet. ”Vesi on nykyisin riittävän puhdasta lohikalojen kasvulle”, kertoo Sampo Vainio.
Vainio työskentelee kalatalousneuvojana Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksessä.
Hän on yksi yhdistyksen ”jokitalkkareista”, joiden tehtävänä on huolehtia kalanistutuksista, kutupaikkojen kunnostuksista, jakaa tietoa ja kehittää sääntöjä valuma-alueen vesiin.
Vaelluskalojen kutunousu Porvoonjokeen ja sen haaroihin on ollut mahdollista vasta aivan viime vuosina, kun alajuoksun voimalaitospatoihin on rakennettu kalateitä. ”Kun Vakkolan kalatie valmistui vuonna 2009, se vasta avasi Porvoonjoen.”
Taimenet ja lohet pääsevät nyt yli puoleenväliin pääuomaa Orimattilan Tönnönkoskelle saakka.
Vainion mukaan Porvoonjoen alennustilan aikana koko kalastuskulttuuri on päässyt rappeutumaan. ”Kalastajat eivät ole vielä sopeutuneet lohikalojen paluuseen. Taimenia pidetään purotaimenina, joita voidaan pyytää 20-senttisinä. Siinä sitten ongitaan poikasia mato-ongella pois.”
Tietämättömyys näkyy myös laittomana kalastuksena. Sata metriä lähempänä kalatietä ei saisi kalastaa, mutta Vainio törmää voimalaitoksilla onkijoihin ja vieheenheittäjiin tämän tästä.
Erään kalastuskisan ennätysvonkale, 16-kiloinen lohi, pyydettiin rauhoitusaikana. Vakkolankoskella kalastuskiellosta kertova kyltti revittiin jo viikon jälkeen ripustuksesta pois.
Sivupurojen kunnostuksia ymmärretään paremmin kuin kalastusrajoituksia.
Vainion mukaan vain harva maanomistaja on kieltänyt kutusoraikkojen rakentamista, uomien ennallistamista tai koekalastuksia purossaan. Päinvastoin: usein isännät tarjoavat koneitaan käyttöön. Soran lapiointi ja kivien siirtely hoituu talkootyönä.
HENRIK SCHÄFER