• Villisikametsälle pääsee jatkossa ympäri vuoden

    Viilisikojen rauhoitusaika kumotaan metsästyksen tehostamiseksi ja afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.
    Porsaattomia villisikoja saa jatkossa metsästää myös keväisin. Porsaallisten naaraiden rauhoitus jatkuu.
    Porsaattomia villisikoja saa jatkossa metsästää myös keväisin. Porsaallisten naaraiden rauhoitus jatkuu. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    25.2.201615:22
    Terhi Torikka

    Hallitus on kumonnut villisian yleisen rauhoitusajan villisian metsästyksen tehostamiseksi. Porsaattoman villisian metsästys on maaliskuun alusta lähtien mahdollista ympärivuotisesti.

    Naarasvillisika, jota alle 1-vuotias jälkeläinen seuraa, on edelleen aina rauhoitettu.

    Tähän asti villisikojen rauhoitusaika on ollut maaliskuun alusta toukokuun loppuun.

    Rauhoituksen kumoamisen tarkoituksena on ennaltaehkäistä metsästyksellä afrikkalaisen sikaruton leviäminen luonnonvaraisten villisikojen kautta Suomeen.

    Myös metsästysmatkoja tartunta-alueille kehotetaan välttämään samasta syystä. Ihminen voi kuljettaa virusta paikasta toiseen esimerkiksi kengänpohjassaan tai metsästysvarusteiden mukana.

    Suomessa arvioidaan olevan noin 1 500 villisikaa. Kannan tiheys ja levinneisyys vaikuttaa siihen, miten mahdollinen afrikkalaisen sikaruton tartunta säilyisi populaatiossa ja leviäisi edelleen, maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa todetaan.

    Ministeriön asettama villisikatyöryhmä on ehdottanut Suomen villisikakannan puolittamista. Rauhoitusajan kumoaminen on yksi keino torjua afrikkalaista sikaruttoa.

    Lisäksi maa- ja metsätalousministeriöstä on 11.2. lähetetty lausunnolle luonnos metsästyslain muuttamisesta. Siinä esitetään kiinteän keinotekoisen valon sallimista villisian metsästyksessä ruokintapaikalta sekä aitauksen käytön sallimista pyyntivälineenä. Määräaika lausunnon antamiselle päättyy 10.3.

    Afrikkalainen sikarutto levisi vuonna 2014 Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Maissa todettiin tartuntoja sekä kotisioissa että villisioissa viime vuoden aikana ja villisioissa edelleen tänä vuonna. Koko Manner-Viro kuuluu rajoitusalueeseen, jolta Euroopan komission suojapäätöksen perusteella ei saa viedä villisikoja ja niistä saatavia tuotteita muihin EU-maihin.

    Artikkelin aiheet
    villisika
    metsästys
    afrikkalainen sikarutto
    Maa- ja metsätalousministeriö
    rauhoitusaika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle