• Siipikarja ja sikarutto siivittivät Atriaa – nostaa osinkoa

    Toisaalta kallistunut sianliha rokotti kannattavuutta Ruotsissa ja Tanskassa.
    Atria lisäsi viime vuonna vientiään Kiinaan.
    Atria lisäsi viime vuonna vientiään Kiinaan. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    13.2.202011:26
    Eija Mansikkamäki

    Ruokatalo Atrian vauhti parani vuonna 2019 kaikilla mittareilla.

    Konsernin liikevaihto nousi 12 miljoonalla eurolla 1 451,3 miljoonaan euroon, liikevoitto kolmella miljoonalla 31,1 miljoonaan euroon ja a (28,2 milj. euroa) eli 2,1 prosenttia (2,0 %) liikevaihdosta.

    Ruotsissa liikevaihdon kasvua siivitti siipikarjatuotteiden myynti. Kannattavuutta erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa painoivat sen sijaan sianlihan markkinahinnan merkittävä nousu, tiedotteessa kerrotaan. Hinnannousu johtui afrikkalaisesta sikarutosta.

    Venäjällä tuloskehitys kääntyi paremmaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

    Yhtiön hallitus esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2019 osinkoa 0,42 euroa osakkeelta. Edellisvuonna osinkoa jaettiin 0,40 euroa.

    Loka–joulukuussa liikevaihto nousi kolmella miljoonalla 380,0 miljoonaan euroon ja liikevoitto liki tuplaantui 12,1 miljoonaan euroon. Kannattavuus Suomessa parani merkittävästi, ja sianlihan vienti Kiinaan lisääntyi 9 miljoonaan kiloon, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan. Vuonna 2018 Kiinaan meni sianlihaa 4 miljoonaa kiloa. Tänä vuonna viennin odotetaan kasvavan edelleen.

    "Afrikkalaisen sikaruton vaikutukset maailman laajuiseen lihakauppaan ja myös Atrian toimintaan ovat suuret ja ilmeisen pitkäkestoiset. Kiina tuo tällä hetkellä suuria määriä sianlihaa ja myös muita lihalajeja laajalti ympäri maailman ja tämä kysynnän kasvu on kääntänyt erityisesti sianlihan hinnan nousuun. Vahva kysyntä tukee Atrian liiketoimintaa niillä alueilla, jossa yhtiöllä on teurastamoteollisuutta. Toisaalta niissä maissa, joissa hankimme liharaaka-aineet tehtaillemme luuttomana lihana, raaka-aineiden hinnat ovat kohonneet ja saatavuuden kanssa on ollut ajoittain ongelmia", toimitusjohtaja Juha Gröhn puntaroi tiedotteessa.

    Atria tekee tänä vuonna päätöksen siipikarjan tuotantolaitosinvestoinnista Suomessa. Laitos maksaa 130 miljoonaa euroa ja voisi valmistua Nurmoon vuonna 2024.

    Atrian tavoittelee hiilineutraalia ruuantuotantoa ja tunnistaa ensi vuoteen mennessä tuotteidensa hiilijalanjäljen.

    Tänä vuonna Atria-konserni arvioi liikevoittonsa kasvavan vuosta 2019.

    Artikkelin aiheet
    Atria
    sianliha
    siipikarja
    sikarutto
    osinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria