• Kirkko hyppää mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan: laatii itselleen päästövähennystavoitteet

    Kirkko asettaa ilmastotyölleen mitattavissa olevat tavoitteet kiinteistöjen ja toiminnan hiilidioksidipäästöjen karsimiseksi.
    avoitteena on myös syventää kirkon työtä ympäristökasvattajana. Kuvassa Ruokolahden kirkko.
    avoitteena on myös syventää kirkon työtä ympäristökasvattajana. Kuvassa Ruokolahden kirkko. Kuva: MT kuvaaja
    Uutiset
    30.1.201820:50
    Katja Lamminen

    Kirkko haluaa kantaa kortensa kekoon kansallisten ilmastotavoitteiden toteuttamisessa. Kirkkohallitus päätti asettaa työryhmän, joka laatii kirkolle ilmasto- ja energiastrategian. Siinä linjataan konkreettiset tavoitteet kirkon tilojen ja toiminnan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi vuosiin 2030 ja 2050 mennessä.

    Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin ilmastotutkija Laura Riutta Helsingin yliopistosta. Strategia valmistuu tammikuun 2019 loppuun mennessä.

    Strategia asettaa tavoitteita kirkon rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi ja kestävien energiamuotojen käyttöönoton edistämiseksi kaikessa kirkon toiminnassa. Tavoitteena on myös syventää kirkon työtä ympäristökasvattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

    Lisäksi valmisteilla on kirkon ympäristödiplomijärjestelmän uudistaminen. Järjestelmässä on nyt mukana yli sata seurakuntaa. Uuden järjestelmän on määrä tulla voimaan vuoden 2020 alussa, joten laadittava energia- ja ilmastostrategia ehtii vaikuttaa kirkon ympäristöjärjestelmän sisältöön ja jalkautua seurakuntien toimintaan.

    Kirkon aiempi ilmasto-ohjelma Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus on vuodelta 2008. Kirkon asiantuntija Ilkka Sipiläinen kertoo, että kirkolla ei ole koottua tietoa, miten paljon seurakunnat ovat jo vähentäneet päästöjään.

    Artikkelin aiheet
    kirkon ilmastotyö
    päästövähennykset
    ilmastonmuutoksen torjunta
    energiastrategia
    ympäristödiplomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle