• Talouskasvu ei riitä vahvistamaan valtiontaloutta

    Valtio-varain-ministeriön talous-ennusteen mukaaninvestointien kasvu viriää ensivuonna 2,7prosenttiin. Kari Salonen
    Valtio-varain-ministeriön talous-ennusteen mukaaninvestointien kasvu viriää ensivuonna 2,7prosenttiin. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    28.3.201315:00
    Juha Kaihlanen

    Tulevien vuosien talouskasvu ei riitä valtiovarainministeriön keskiviikkona julkistamien lähivuosien menokehysten mukaan kääntämään valtiontaloutta vahvistuvalle uralle.

    Hallituksen toimet kohentavat tilannetta, mutta valtion rahoitusasema säilyy alijäämäisenä kehyskauden 2014–2017.

    Valtionvelka suhteessa kokonaistuotantoon kasvaa tänä ja ensi vuonna. Vuonna 2015 kasvun ennustetaan taittuvan.

    Kuntien talous pysyy alijäämäisenä koko kehyskauden.

    Työeläkelaitosten ylijäämä kutistuu eläkemenojen kasvaessa. Vuoden 2017 lopulla työeläkelaitosten ylijäämä on enää kaksi prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Muut sosiaaliturvarahastot ovat lähellä tasapainoa.

    Valtiovarainministeriön mukaan julkisen talouden eli valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen alijäämä suhteessa kokonaistuotantoon pysyy tänä vuonna samalla 2,3 prosentin tasolla kuin viime vuonna.

    Ensi vuonna julkisen talouden alijäämän ennustetaan supistuvan 1,7 prosenttiin ja vuonna 2015 edelleen 1,2 prosenttiin.

    Talouden ennustettu kasvu ja sopeuttamistoimet pienentävät, mutta eivät poista julkisen talouden kestävyysvajetta. Julkisen talouden pitäisi olla 3,5 prosenttia ylijäämäinen suhteessa kokonaistuotantoon, jotta valtio ja kunnat pystyisivät hoitamaan velvoitteensa pitkällä aikavälillä.

    Suomen kokonaistuotannon valtiovarainministeriö ennustaa kasvavan tänä vuonna 0,4 prosenttia. Viime vuonna tuotanto supistui 0,2 prosenttia.

    Suhdanteen odotetaan kääntyvän tänä vuonna parempaan päin, ja kasvun vauhdittuvan 1,6 prosenttiin ensi vuonna. Vuoden 2015 kasvuksi odotetaan 2,1 prosenttia.

    Väestön ikääntymisen ja tuotannon rakenteellisten muutosten vuoksi kasvun mahdollisuudet ovat lähitulevaisuudessa pienemmät kuin viime vuosina.

    Huonojen kasvuodotusten ja talouden yleisen epävarmuuden vuoksi yksityisten investointien lasku jatkuu tänä vuonna. Ensi vuonna investointien kasvu viriää 2,7 prosenttiin ja vuonna 2015 hieman paremmaksi 3,0 prosenttiin.

    Kansainvälisen talouden epävarmuus varjostaa Suomen näkymiä koko ennustejakson.

    Valtiovarainministeriö on silti varovaisen toiveikas.

    ”Viimeaikaiset talouden tilaa kuvaavat indikaattorit osoittavat kansainvälisen taloustilanteen heikkenemisen pysähtyneen, ja rahoitusmarkkinoiden tilanne on myös vakiintumaan päin”, katsauksessa todetaan.

    Ministeriö varoittelee euroalueen tilanteen kuitenkin olevan vielä herkkä ja alueen shokkien sietokyvyn olevan alhainen.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    valtiontalous
    talouskasvu
    Valtiovarainministeriö
    Suomen taloustilanne
    alijäämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria