• Lääkejäämiä päätyy vesistöihin entistä enemmän – ympäristöhaittoja voidaan kuitenkin pienentää

    Jäämien lisääntyminen johtuu väestönkasvusta ja ikääntymisestä.
    Lääkejäämiä päätyy vesistöihin jätevesien mukana. Kuvituskuva.
    Lääkejäämiä päätyy vesistöihin jätevesien mukana. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    8.7.202011:00
    Anniina Liimatainen

    Väestönkasvu ja ikääntyminen lisäävät lääkkeiden käyttöä, mikä lisää jätevesiin päätyvien lääkejäämien määrää. Lisäksi kaupungistuminen tekee lääkepäästöistä entistä voimakkaampia paikallisesti, tiedottaa Helsingin yliopisto.

    "Lääkejäämiä löytyy puhdistetuissa jätevesissä ja puhdistamolietteessä, minkä kautta niitä kulkeutuu ympäristöön. Jäämät luovat haasteen myös virtsan ja puhdistamolietteen sisältämien ravinteiden kierrättämiselle", tiedotteessa todetaan.

    Vaikka lääkeaineiden pitoisuudet vesissä ovat yleensä matalia, jäämistä on harmia vesieliöille. Hormonijäämät voivat muuttaa eliöiden sukupuolikehitystä ja mielialalääkkeiden jäämät voivat vaikuttaa eliöiden käyttäytymiseen.

    Osaa esimerkiksi jäämien keskinäisistä vaikutuksista ei tunneta Helsingin yliopiston mukaan vielä riittävän hyvin.

    Helsingin yliopistossa tutkittiin sitä, miten haitallisimpien lääkejäämien määrää jätevesissä voitaisiin pienentää.

    Keinoja on useita: ”Hapetus, kalvosuodatus ja adsorptiomenetelmät soveltuvat lääkeaineiden poistamiseen”, professori Mika Mänttäri LUT-yliopistosta toteaa tiedotteessa.

    Lääkejäämien poistaminen on teknisesti tehokkainta niiden päästölähteillä, kuten sairaaloissa, hoitolaitoksissa tai kotitalouksissa.. Lääkekuormaa voidaan vähentää myös kunnallisilla jätevedenpuhdistamoilla, tiedotteessa todetaan.

    Lue lisää:

    Apua koronavahtiin – jätevesi voi paljastaa jo viikkoa ennen, onko virustartuntojen määrä kääntymässä kasvuun

    Haitallisia aineita halutaan suitsia – kuusi kohdetta saa miljoonatukea hule- ja jätevesiensä käsittelyyn

    Artikkelin aiheet
    lääkkeiden ympäristövaikutukset
    vesistoratkaisut
    jätevedenpuhdistus
    Helsingin yliopisto
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria