• Kiinan talousmahdiksi muuttaneet uudistukset täyttävät 40 vuotta

    Maan nykyinen johtaja esiintyi tänään uhmakkaana juhlapuheessaan mutta vakuutti, ettei Kiina ole uhka muille maille.
    Shenzhenin kaupunki oli yksi Kiinan talouden ensimmäisiä kasvukeskuksia suurten uudistusten jälkeen.
    Shenzhenin kaupunki oli yksi Kiinan talouden ensimmäisiä kasvukeskuksia suurten uudistusten jälkeen. 
    Uutiset
    18.12.201819:00
    STT

    Tänään on tullut kuluneeksi 40 vuotta suurista talousuudistuksista, jotka nostivat Kiinan maailman suurimpien talousmahtien joukkoon. Puhemies Mao Zedongin seuraajan, Kiinaa vuosina 1978–1989 hallinneen Deng Xiaopingin ideoima talousuudistus avasi kommunistisen Kiinan järjestelmän maailmalle.

    Talousuudistusten ohjelma ratifioitiin Kiinan kommunistipuolueen kokouksessa 18. joulukuuta 1978.

    Ohjelma asetti Kiinan järjestelmän uusille raiteille puhemies Mao Zedongin kaoottisina pidetyn talouspolitiikan jäljiltä.

    Kiinan nykyinen johtaja Xi Jingping piti tänään tärkeänä pidetyn linjapuheen vuosipäivän kunniaksi.

    Xi Jinping esiintyi puheessaan uhmakkaana maailmalle.

    Presidentti Donald Trumpin johtaman Yhdysvaltain kanssa käydyn kauppasodan varjostaman Xin mukaan "kukaan ei ole asemassa, josta voisi sanella Kiinalle, mitä Kiinan pitäisi tehdä tai olla tekemättä".

    Xi vakuutti jatkavansa Kiinan talouden uudistamista ja avaamista, joka aloitettiin 40 vuotta aikaisemmin Deng Xiaopingin valtakaudella.

    "Meidän on päättäväisesti uudistettava sitä, mitä voidaan ja tulisi muuttaa, ja meidän on yhtä päättäväisesti pidättäydyttävä uudistamasta sitä, mitä ei tule muuttaa."

    Xi ei kuitenkaan nostanut puheessaan esiin konkreettisia uudistuksia, joita Kiina olisi lähiaikoina tekemässä. Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat olleet pitkään nyreissään siitä, että Kiinan markkinoille haluavien länsimaalaisten yritysten tiellä on yhä esteitä, joita vastaavasti länsimaiden markkinoille suuntaavilla kiinalaisyrityksillä ei ole.

    Puheessaan Kiinan presidentti ei suoraan maininnut Yhdysvaltoja, mutta kertoi kuitenkin, ettei Kiina ole uhka yhdellekään maalle.

    Artikkelin aiheet
    kiinan talousuudistukset
    Deng Xiaoping
    Xi Jinping
    Kiina
    kauppasota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria