• Ensi viikolla sää jatkuu kevättalvisissa, melko lauhoissa lämpötiloissa

    Tiistaina maan itä- ja pohjoisosaan sataa jälleen uusi annos lunta. Sen sijaan vesisateiden ja plusasteiden myötä lumet saavat kyytiä maan eteläosassa.
    Ensi viikolla päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa pääosin 0 ja +5 asteen välillä, pohjoisessa viikkoa vietetään alkuun vielä pakkassäässä.
    Ensi viikolla päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa pääosin 0 ja +5 asteen välillä, pohjoisessa viikkoa vietetään alkuun vielä pakkassäässä.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    1.3.202616:45
    Vendi Pelkonen

    Sunnuntaipäivä on kulunut koko maassa melko pilvisenä, maan etelä- ja keskiosassa myös sateisena. Märkää lunta on kertynyt etenkin Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntiin noin 1–5 senttimetriä. Maan eteläosassa sateet ovat tulleet vetenä, myös sumuja on esiintynyt.

    Etenkin illalla ja yöllä sateiden heikentyessä sumuja muodostuu laajalti maan lounais- ja eteläosaan, sillä sateen jäljiltä ilma on hyvin kosteaa. Sää poutaantuu täysin vasta maanantaiaamun aikana. Maanantaipäivää vietetään sateettomassa, mutta melko pilvisessä säässä. Iltapäivästä alkaen pilvisyys alkaa vähentyä maan keskiosassa ja Lapissa. Paikoin tiistain vastaisena yönä pakkanen pääseekin kiristymään.

    Tiistaina rintamasysteemi sateineen liikkuu koko Suomen yli itään. Maan itä- ja pohjoisosaan kertyy 5–10 senttimetriä uutta lunta, etelässä sateet tulevat pääosin vetenä.

    Ensi viikolla päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa pääosin 0 ja +5 asteen välillä, pohjoisessa viikkoa vietetään alkuun vielä pakkassäässä. Tämän hetkisen ennusteen mukaan viikon puolivälistä alkaen Föhn-tuuli voimistuu nostaen lämpötilat plussan puolelle myös Lapissa. Seuraavan viiden vuorokauden keskilämpötilat ovat etelässä noin 1–2 astetta tavanomaista korkeampia, pohjoisessa ja idässä noin 4–5 astetta.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Sää lauhtuu perjantaihin mennessä maan etelä- ja länsiosassa plussan puolelle, jolloin sateen olomuoto muuttuu pääosin vedeksi.

      Sää | Nyt lauhtuu: Etelään luvassa jopa vesisateita

    • Kevyen liikenteen väylät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Sää | Jalankulkijoiden oltava tarkkana – tänään erittäin liukasta suuressa osassa maata

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    kevät
    lumisade
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita