• Hellan kulmalla Pakastin tyhjäksi jo maaliskuussa

    Uutiset
    14.3.201415:00
    MT toimitus

    Muutan tänään. Tavaroiden pakkaaminen ja lajittelu raastoivat hermoja. Pakastimen tyhjentäminen sen sijaan rauhoitti niitä.

    Kahdelle pienelle hyllylle mahtuu yllättävän paljon ihania marjoja, soseita ja mehuja. Heräsin hieman myöhässä tosiasiaan, että ne on käytettävä ja pian. Aamu-, väli- ja iltapaloihin tuli oikein piristävää vaihtelua.

    Mustikoista tein smoothieta, mansikat söin mannapuuron kanssa. Vadelmista tuli maukasta rahkaa. Raparpereista keitin kiisselin, nokkosista paistoin lettuja. Omenasoseen nautin luonnonjugurtin kanssa. Viinimarjamehu vei kurkkukivun.

    Superruokakuuri piristi. En kuitenkaan edelleenkään päässyt Arktisten aromien suosittelemaan kahteen desilitraan marjoja päivässä. Onko se edes mahdollista?

    Hieman hirvittää, että varasto on nyt tyhjä. Tunne on valheellinen.

    Kuulun sukupolveen, joka noukkii mustikat vanhempiensa pohjattomasta arkkupakastimesta. Olen viime vuosina käynyt mustikassa keskimäärin kerran kesässä. Sienessä käynti jäi viime kesänä, sitä edellisenä kesänä sain pari kourallista suppilovahveroita ja yhden kantarellin. Säälittävää, sillä rakastan sieniruokia.

    Kaunis kiitos kuuluu äidille ja isälle. Äiti tekee parasta mehua ja omenasosetta – ja reiluja määriä. Olen aina saanut häneltä itse poimittuja marjoja ja kuivattuja sieniä.

    En ole ainoa näin hemmoteltu. Nuoret eivät poimi marjoja -virsi on tuttu – ja totta. Laiskuus, kyllä, heikko luonnontuntemus, ehkä. Kiire on tekosyy, viitseliäisyyden puute laiskuutta, pieni pakastin tosiasia.

    Kaupasta en ole metsämarjoja enkä -sieniä ostanut. Jos se tulisi eteen, saattaisin lähteä metsään ryskämään. Sitä odotellessa laitan äidille tekstarin.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pakastaminen
    marjat
    sienet
    ruoanvalmistus
    kotiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria