• Tunnuslukulistojen käyttö saa jatkua pankkiasiakkailla

    Painettujen listojen käyttöön pitää kuitenkin yhdistää jatkossa vahvistuselementtejä.
    Tunnuslukulistat ovat Suomessa yhä yleisesti käytössä pankeilla. Finanssivalvonnan mukaan ne ovat helposti kopioitavissa, minkä vuoksi ne eivät nykymuodossa käytettynä täytä uuden eurooppalaisen sääntelyn turvallisuusvaatimuksia.
    Tunnuslukulistat ovat Suomessa yhä yleisesti käytössä pankeilla. Finanssivalvonnan mukaan ne ovat helposti kopioitavissa, minkä vuoksi ne eivät nykymuodossa käytettynä täytä uuden eurooppalaisen sääntelyn turvallisuusvaatimuksia. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset
    24.6.201916:07
    STT

    Pankkien painettujen tunnuslukulistojen käyttöä voidaan sittenkin jatkaa maksamisen tai maksutilin käytön yhteydessä, linjaa Finanssivalvonta. Sen mukaan käytön jatkamisen ehtona on, että käyttöön yhdistetään vahvistuselementtejä vahvan tunnistamisen periaatteiden mukaisesti.

    Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi jokin vaadittava tieto, jonka vain maksupalvelun käyttäjä tietää, tai jokin maksupalvelun käyttäjän yksilöivä ominaisuus.

    Tunnuslukulistat ovat Suomessa yhä yleisesti käytössä pankeilla. Finanssivalvonnan mukaan ne ovat helposti kopioitavissa, minkä vuoksi ne eivät nykymuodossa käytettynä täytä uuden eurooppalaisen sääntelyn turvallisuusvaatimuksia. Sääntely perustuu toiseen maksupalveludirektiiviin ja astuu kokonaisuudessaan voimaan syyskuun puolivälissä.

    "Pankkien tulee toteuttaa tunnistusmenetelmiin tehtävät muutokset siten, että samalla turvataan kaikkien asiakasryhmien mahdollisuus käyttää tunnistusvälineitä ilman katkoksia. Asiakkaiden tulee voida käyttää nykyisiä tunnuslukulistoja maksamisessa ja maksutilien käytössä niin kauan, kunnes pankki on riittävällä tavalla varmistanut uusien menetelmien käytettävyyden, saavutettavuuden ja toimintavarmuuden", Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    tunnuslukulista
    Finanssivalvonta
    vahva tunnistautuminen
    pankki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle