• Agco runnoo traktoriedustuksia uusiksi Pohjolassa

    Yhdysvaltalainen Agco kokoaa edustuksiaan, myös Valtran myyntiä
    Agco tiivistää markkinointiaan Pohjoismaissa.
    Agco tiivistää markkinointiaan Pohjoismaissa. Kuva: Agco
    Uutiset
    14.10.201517:28
    Veikko Niittymaa

    Pohjoismaisia maatalouskoneiden edustuksia runnotaan uuteen malliin. Moottorina on yhdysvaltalaisomisteinen Agco, jonka ottaa entistä tukevamman otteen maahantuonnista ja vähittäiskaupasta Pohjoismaissa.

    Maanantaina kerrottiin, että Ruotsissa Lantmännen Maskin ryhtyy myymään Valtran ja Fendtin traktoreiden lisäksi Fendtin työkoneita ja puimureita.

    Lantmännen Maskin ottaa hoitaakseen myös Massey-Fergusonin maahantuonnin, mutta yksityiset jälleenmyyjät vastaavat Massikan vähittäismyynnistä ja jälkimarkkinoinnista Ruotsissa kuten tähänkin saakka.

    Lantmännen kertoi samalla, että yhtiö luopuu vähitellen Claasin edustuksesta, viimeistään syyskuuhun 2018 mennessä.

    Norjassa ja Tanskassa Agco on ottamassa koko tuoterepertuaarin itselleen ja huolehtii myös Valtrojen maahantuonnista.

    Toimialajärjestelyyn kuuluu, että Lantmännen luopuu tytäryhtiöistään naapurimaissa. Tanskassa tytäryhtiö päättyy Agcon maahantuontiyhtiölle ja myös työntekijät siirtyvät mukana.

    Norjassa Agcon tuotemerkit Valtra, Fendt ja Massey-Ferguson keskitetään saman katon alle Eikmaskiniin.

    Suomessa arvuuttelu Massey-Fergusonin kohtalosta sai uutta vauhtia, kun Kesko kertoi syyskuussa ottavansa Claasin traktorit myyntiin Baltian lisäksi myös Suomessa. Kesko on vakuuttanut, että Massikka pysyy myynnissä Claasin rinnalla.

    Artikkelin aiheet
    Agco
    traktorit
    maatalouskoneet
    Lantmännen Maskin
    Valtra
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle