• Öljy-yhtiö St1 liki kolminkertaisti tuloksensa – hyötyi korkeista jalostusmarginaaleista

    Suomessa yhtiö omistaa St1- ja Shell -bensiiniasemaketjut. Yhtiö kasvattaa jäteraaka-aineiden ja metsätuotteiden jalostusta biopolttoaineiksi.
    Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen merkittävästä noususta alkuvuoden aikana.
    Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen merkittävästä noususta alkuvuoden aikana.  Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Uutiset|Talous
    31.8.202212:34
    STT

    Öljy-yhtiö St1 Nordicin liikevoitto nousi tammi-kesäkuussa 277 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 101 miljoonasta eurosta. Liikevaihto paisui peräti 5,0 miljardiin euroon 2,8 miljardista eurosta.

    Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen merkittävästä noususta alkuvuoden aikana.

    "Hintavaihtelut raakaöljyssä, öljytuotteissa, biokaasussa ja sähkössä ovat olleet merkittäviä. St1 hyötyi markkinatilanteessa erityisesti korkeista jalostusmarginaaleista, jotka nyt ovat jo laskeneet huipputasoiltaan”, kertoo toimitusjohtaja Henrikki Talvitie tiedotteessa.

    Hänen mukaansa biokaasun ja liikennepolttoaineiden biokomponenttien sekä sähkön korkeat hintatasot ovat toisaalta tehneet toimintaympäristön haastavaksi.

    Yhtiön liikevaihdosta 22 prosenttia tuli Suomesta, 53 prosenttia Ruotsista ja 25 prosenttia Norjasta. Suomessa yhtiö omistaa St1- ja Shell -bensiiniasemaketjut. Ruotsin ja Norjan bensa-asemien lisäksi yhtiöllä on öljynjalostamo Göteborgissa Ruotsissa.

    St1 osti brittiläisen Brocklesbyn, mikä on Talvitien mukaan kasvattanut uusiutuvissa biopolttoaineissa käytettävien jäteraaka-aineiden jalostusta. Brocklesby tulee olemaan myös merkittävä raaka-ainetoimittaja Göteborgin jalostamon yhteyteen rakenteilla olevalle biojalostamolle.

    Biorefinery Gothenburgin biojalostamon tuotannon arvioidaan käynnistyvän ensi vuoden toisella vuosipuoliskolla.

    Puolet biojalostamoa rakentavasta yhtiöstä omistava ruotsalainen metsäteollisuusjätti SCA toimittaa mäntyöljyä jalostamon raaka-aineeksi.

    Yhteistyön myötä St1 on laajentanut myös kehitystoimintaansa kiinteän biomassan jalostamiseksi liikenteen polttoaineeksi. Kehitystyötä tehdään Kajaanissa ja Östrandissa Ruotsissa.

    Artikkelin aiheet
    St1
    oljynjalostus
    biopolttoaineet
    energia
    tulokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria